— Varokaa, neiti! — torui poliisipäällikkö tuimalla äänellä; — minä saatan pian unohtaa rehellisyyden, jota te tunnustaessanne osoititte ja jolla voititte osanottoni … sen vuoksi neuvon teitä pysymään hiljaa!
Sen jälkeen hän luki kirjelmän.
Se oli sama, jonka sisällön lukija muistanee ja joka kreivistä edellisenä päivänä oli tuntunut hieman merkilliseltä, mutta poliisimestarin mielestä se kyllä oli varsin selvä ja asiaan soveltuva.
Kirkastunein kasvoin hän kätki kirjeen takaisin lompakkoon, jonka hän sitten pisti omaan taskuunsa.
— Ovatko vaunut jo saapuneet? — kysyi hän, kooten papereitaan.
— Ne pysähtyivät ulkopuolelle äsken, — vastasi eräs poliiseista.
— Hyvä! Viekää kreivi ulos ja asettakaa hänet vaunuihin … minä tulen heti perässä … päänne ovat pantissa siitä, että hän pysyy säilössä!
Poliisit tyrkkäsivät kreivin ylös leposohvalta ja alkoivat laahata häntä mukanaan.
— Minne minut viedään? — huusi vanki, silmät rajusti pyörien; — tästä saatte vastata … saatte tämän vielä kalliisti maksaa … saatte…
— Pankaa hänelle suukapula, jos hän elämöi kadulla! — komensi poliisipäällikkö. — Mars matkaan!