— Jumala auttakoon! — ilvehti iloinen »hovimestari».
— Jumala auttakoon, setä Pung! Terveydeksi vaan! — melusivat vieraat, ympäröiden tiskin.
Setä Pungin nenä alkoi kuitenkin vähitellen rauhoittua ja saada takaisin entisen arvokkaan ja kunnioitusta herättävän ulkonäkönsä.
Mutta setä Pungin veri alkoi kuohua yli äyräittensä.
Tiskillä lähellä isäntää oli karkeatekoinen sitroonanpuristaja, joka oli vielä kostea mehusta.
Kapakoitsija tarttui tähän aseeseen, joka hyvin soveltuikin viinin jumalan ylipapille, ja hyppäsi kuudentoista vuotiaan nuorukaisen notkeudella tiskin yli, rynnäten suoraan »hovimestaria» kohden.
Irvistelevät vieraat tulivat äkkiä totisiksi, sillä he muistivat, että Pung entisaikoina suuttuessaan oli raju ja voimakas kuin karhu, vaikkakin hän viimeisinä kymmenenä vuotena, jotka olivat hopeoineet hänen päälakensa, oli esiintynyt jokseenkin rauhallisesti ja kärsivällisesti.
Muutamat vieraat tahtoivat hyväätarkoittavasti pidättää raivostunutta vanhusta, mutta jotkut heistä hän työnsi kumoon, ja toiset taas vetäytyivät syrjään, peläten hänen kädessään heiluvaa sitruunanpuristajaa, joka nyt näytti vaaralliselta muillekin kuin ainoastaan pehmeille sitroonille.
Kapakoitsija muistutti todellakin sarvikuonoa rynnätessään herkulesmaista mustalaista kohden, joka nauraen, joskin katse kohdistettuna tuohon epätavalliseen aseeseen, vetäytyi taemmas.
Ukko Pung näytti tällä hetkellä kerrassaan kunnioitettavalta, ja hänen raivokas vimmansa uhkasi käydä vaaralliseksi hänen vastustajalleen, joka oli häntä paljon nuorempi.