Hilpeyden juuri ollessa korkeimmillaan avautui ovi ja »Kullatun
Sarvikuonon» ravintolaan astui kaksi uutta vierasta.
Ne olivat kivalteri Ek sekä muuan toinen poliisipalvelija, joiden tarkastuspiiriin tämä kapakka kuului.
Kivalteri loi katseen yli salin, lähestyen sitten sitä pöytää, jonka ääressä ystävämme laivuri vallitsi ja naureli.
— Hyvää iltaa, Blom! — tervehti kivalteri puristaen laivurin kättä; — mitä kuuluu?
— Kiitos kysymästä, arvoisa veli! — vastasi laivuri; — sinähän tulet kuin kutsuttu … paina puuta … mitä sinä haluat? Ryypyn vai oluttako?
— Viinuri, tuo minulle suuri ryyppy, — oli kivalterin vastaus. — Minä muuten tuon sinulle terveisiä toissaöiseltä makuutoveriltasi.
— Soo!… Miten hän jaksaa?
— Lemmon hyvin!… No, missä se ryyppy viipyy?
— Onko hän vielä lasaretissa?
— Hän on vankil — Otanko minä nyt ryypyn ilman painiketta! — lisäsi kivalteri, kääntyen viinurin puoleen; — palanen makkaraa ja rinkilä… Kiirehdi!