— Sanoitko vankilassa? — kysyi hämmästynyt laivuri.
— Sinnepäin, veli Blom! — vastasi kivalteri Ek; — korean kalan sinä ongitkin … myrkynsekoittajan ja murhapolttajan!… No, oletko tyytyväinen?… Viinuri, olutta, … ei portteria … mutta sitä lajia göteborgilaista, jota ei valmisteta Tukholmassa.
— Myrkynsekoittaja! Murhapolttaja! — huudahti laivuri vallan hämmästyneenä.
Kaikki vieraat, mustalaista lukuunottamatta, kerääntyivät kysyvinä ja meluavina sen pöydän ympärille, jonka ääressä kivalteri illasti.
— Niin on kuten sanoin, — selitti kivalteri; — juuri hän on pysäyttänyt käynnistä Kronin muijan lörpötyskoneen ja toimeenpannut toissaöisen ilotulituksen.
— Entä Kron?… Kron?
— Päässyt pois häkistä… Minulla oli juuri äsken ilo laskea hänet
ulos, samoin kuin minulla oli toissapäivänä ilo sulkea hänet sisään…
Oh! Portteri on sentään juomien parasta!… Kiitos portterista, isä
Pung!
Mustalainen kätki kasvonsa sanomalehden taa, jota hän oli lukevinaan. Mutta ei hän erittäin ahkerasti lehteä silmäillyt, ja jos hän yleensä mitään luki, hän tutki omaa sieluaan, tuota mustaa kirjaa, jonka kirjaimet olivat veripunaiset.
Väliin hän vilkaisi oveen päin katsoakseen, oliko pakotie vapaa; hän tahtoi kuitenkin jäädä kuulemaan lisää tuosta pelastetusta naisesta, voidakseen sen mukaan määritellä menettelytapansa.
— Arvasin sen etukäteen, kun Blom kertoi tuon naisen kohtalosta, — vakuutti muuan vieraista.