— Osaatko sinä lukea kirjoitusta? — kysyi Julia, ahkerasti puuhaten nukkensa pukemisessa.
— Osaanko minä lukea kirjoitusta? — hymähti Albert hieman ylpeästi sekä alkoi lukea.
Mutta tuskin hän oli ehtinyt silmätä ensimmäisiä sanoja, kun hän säpsähti ja alkoi tuijottaa pieneen emäntään.
Samassa kuului joku tulevan ylös portaita.
— Äiti tulee! — huusi tyttö pelästyneenä; — mene nyt pian, äläkä sano äidille olleesi täällä … mene, mene!.. Hyvästi, hyvästi!
Albert kiiruhti ulos salista ja oli portaissa juosta kumoon erään vanhan eukon. Hän jatkoi juoksuaan, eikä pysähtynyt ennenkuin kotona.
Kivalteri Kron, saapuessaan kuninkaallisesta poliisikamarista kotiin päivälliselle, tapasi ovella poikansa, joka kalpeana ja levottomana pisti hänen käteensä pienen paperilapun.
Kivalteri luki paperille kirjoitetut rivit, jonka jälkeen hän hypähti kuin salama olisi iskenyt huoneeseen.
— Poika, mistä olet saanut tämän? — huusi hän, tarttuen Albertin käsivarteen niin kovasti, että tämä äännähti kivusta.
Albert kertoi, mistä hän oli paperilapun saanut.