— Tule kanssani! Tule kanssani! — huusi Kron jälleen ja veti pelästyneen pojan mukanaan alas portaita.
Tämän äkkinäisen hämmästyksen aiheutti puolittain tuhoutunut kirje, jonka osoitteena oli »Neiti Anna Jolanta Bränner»; sen katkonainen ja vaikeasti luettava sisältö oli seuraava:
»… ilmoitan sinulle, että Kronin vaimo, vaatteiden kaupitsija-muija, on nyt saanut tarpeekseen … lepää nenä taivasta kohti … kivalteri on kiinni … löydettiin hänen taskustaan vangittaessa … kävi kuin tanssi … sytytin tuleen … kaivoin lattian alta, kun … 2,000 vanhassa lompakossa … illalla tulee kreivi, laita kellari kuntoon … kylläpä hölmistyy … hauska näytelmä … piru perii kohta kaikki sinun vihollisesi … saavun iltapäivällä luoksesi kertomaan loput.
Bruno.»
Näitä hajanaisia sanoja tosin ei ollut monta, mutta niitä oli enemmän kuin tavallinen nukke osaa puhua.
Tällä ihmeellä oli kuitenkin luonnollinen seuraus, sillä kun mustalaisnainen näki päivän syysauringon laskevan länteen, näki hän sen Smedjegårdin vankilan ristikkojen takaa. Useana vuonna hän näki samasta paikasta auringon nousevan ja laskevan, mutta ei yksikään sen säteistä tunkeutunut hänen paatuneeseen sydämeensä.
XXV
LEHTIMAJA
Oli kesä v. 1828, eli noin kymmenen vuotta niiden tapahtumain jälkeen, joihin loppuu edellinen luku.
Edsvik-lahden aallot vyöryivät läntiseltä rannalta itäiselle. Näytti siltä kuin olisivat edellisen rannan kukat kateellisina jälkimmäistä rantaa koristavien kukkien kauneudelle varta vasten pyytäneet länsituulta kukistamaan nuo ylpeät kilpailijansa.