On vaikeata päättää, miksi haukka tyttöä luuli. No niin … tehtyään muutamia kauniita kierroksia lehtimajan yläpuolella, se syöksyi äkkiä alas nuolen tavoin; mutta ehdittyään tuskin puoliväliin sitä korkeutta, missä se oli ollut, pysähtyi se äkkiä. Se nimittäin huomasi kaksi epäilyttävän näköistä ihmishahmoista olentoa tunkeutuvan lehtimajaan ja kuuli samassa uivan tytön päästävän kimakan hätähuudon sekä sukeltavan vedenpinnan alle.
— Ahaa! — ajatteli haukka, saaliinpyynnössä minä olen ihmisten rinnalla pelkkä vaivainen kuhnuri, ja teen siis parhaiten, kun lähden muille markkinoille, missä ei ole mokomia vaarallisia kilpailijoita.
Sanottu ja tehty. Nopein siivin haukka kiiti pois ja katosi, aavistamatta ollenkaan, että tuo kirkaisu luultavasti pelasti sen hengen, sillä veneessä nuorukainen jo tähtäsi sitä.
— Mikä se oli? — huudahti nuorukainen ja antoi pyssynsä vaipua; — kuulin naisen äänen … ehkä joku on hukkumaisillaan… Soutakaa, soutakaa, Lars Olsson … suoraan lehtimajaa kohti!
Lars Olsson ponnisti kaikki voimansa, ja pian kahahtivat majan lehtioksat veneen keulaa ja soutajan selkää vasten.
— Seis, seis! Älkää tulko sisään! — kuului hätäinen, mutta ihmeellisen ihana ääni huutavan.
— Työntäkää ulos! — käski perämies, — ja ohjatkaa vene majan sivulle!
Lars Olsson totteli.
Lehtiseinämä oli niin tiheä, että oli mahdotonta nähdä, mitä majassa tapahtui tai kuka siellä oli.
— Pyydän nöyrimmästi anteeksi! — sanoi nuorukainen, — mutta me kuulimme lehtimajasta huudon ja siksi kiiruhdimme tänne… Luulimme jonkun olevan vaarassa.