— Saattaa viipyä kauan, ennenkuin renki palaa, — huomautti näkymätön; — ehkä hän ajaa varkaita takaa maailman loppuun saakka.
— Keitähän lurjuksia ne lienevät? — virkkoi nuorukainen; — siitä olen vakuutettu, etteivät ne kuulu tämän seudun rahvaaseen … varmaan on elinkautisvankeja karannut…
Nuorukainen vaikeni, sillä hän kuuli lehtimajasta syvän huokauksen.
— Jumalan tähden! — jatkoi hän; — kiiruhtakaa nyt pukeutumistanne niinkuin olosuhteet sallivat… Te voitte sairastua, niin, sairastua oikein vaarallisesti… Vaikeinta on saada teille sinne sisään tämä eriskummallinen vaatevarasto. Mutta minä lupaan kunniasanallani sulkea silmäni ojentaessani lehtien välitse teille nämä housut.
Sen jälkeen hän työnsi sisään lehtiseinämän lävitse vaatekappaleen toisensa jälkeen, ja koska hän joka kerran kunnollisesti sulki silmänsä saattoi hän vain tuntea, miten kulloinkin hänen oikeasta kädestään otettiin käärö.
Tietysti olisi reipas nuorukaisemme vanhaan keskiajan tapaan paljon mieluummin pannut henkensä alttiiksi tuntemattoman edestä, mikä olisikin ollut suuressa määrin runollisempaa ja jännittävämpää kuin uhrata puseronsa ja housunsa; mutta kun ei ollut tilaisuutta sellaisen ritariurotyön tekemiseen, istuutui hän rauhallisesti veneeseen, päällään ainoastaan alushousut, minkä seikan lukijatar varmaan antaa hänelle anteeksi, huomioonottaen nuorukaisen hänen sukupuolelleen tekemän suuren palveluksen.
Viimein rohkaisi nuori mies mielensä.
— Miten minun vaatteeni sopivat? — tiedusteli hän.
— Mainiosti, mainiosti! — vastattiin lehtimajasta; — on hyvin hauska pukeutua miehen vaateisiin.
— Sangen imartelevaa minun sukupuolelleni… Vaivainen pukuni ei olisi koskaan voinut uneksia itselleen sellaista onnea.