— Kuka oli se herra, joka teitä niin kovasti torui?
— Hän oli Djursholman kreivi, isäntäni.
— Jota rikkaampi ja ylhäisempi ihminen on, sitä oikeudentuntoisempi pitäisi hänen myöskin olla… Kuulkaahan, minä en ollenkaan pidä tuollaisista rikkaista ja hienoista herroista.
Miten köyhää konttoristia ilahuttikaan kuulla sellaisia sanoja!
— Mutta, aivan oikein, — virkahti Albert, — olin kokonaan unohtaa asiani.
— Teillä on siis minulle asiaa?
— On, — kuinkapa muuten olisinkaan rohjennut vaivata teitä käynnilläni!
— Olenko minä sitten niin vaivaantuneen näköinen? — kysyi tyttö, sanojensa kaunistukseksi kohdistaen häneen jälleen sädesilmäyksen.
— Ette … mutta…
— Mikä asianne on?