— Meidän ei vielä, ikävä kyllä, ole onnistunut saada kiinni miehiä, jotka varastivat vaatteenne… He ovat varmaankin ottaneet veneen ja soutaneet toiselle rannalle… Olisi ehkä kuitenkin tarpeellista saada varastetuista tavaroista luettelo, voidaksemme niitä kuuluttaa.
— Oh, se ei maksa vaivaa!
— Eikö?… Mutta vaikka te pidättekin vahinkoanne vähäpätöisenä, on kuitenkin tärkeätä saada kuvaus vaatteista, jotta voitaisiin niiden avulla päästä jäljille, sillä asianlaita on todellakin kuten aavistin.
— Mitä te aavistitte?
— Että varkaat olivat karanneita vankeja… Vähää ennen tänne lähtöäni saapui nimismieheltä tieto, että joukon vankeja on eilen onnistunut karata Smedjegårdin vankilasta Tukholmasta…. Epäilemättä ovat vaatteiden varkaat sitä joukkoa… Mutta, taivaan nimessä, mikä teitä vaivaa?… Voitteko pahoin?
Kaunis tyttö oli ristinyt kätensä, nojasi päätänsä toista käsivarttaan vasten, ja hänen kasvonsa olivat kauhean kalpeat.
Nuorukainen lähestyi tyttöä ja tarttui hänen käteensä.
— Teidän kätenne on jääkylmä! — huudahti hän, tavattomasti huolestuneena ja pelästyneenä; — te olette sairas … siinä nyt seuraus pitkäaikaisesta kylvystänne sopimattomalla säällä… Te ette saa enää viipyä ulkona näin myöhään… Sallitteko minun saattaa teidät torppaan?
— Luulen todellakin, etten voi oikein hyvin, — vastasi tyttö; — parasta on, että menen… Saanko nojata teidän käsivarteenne?
Tämä kysymys tehtiin niin vapisevalla ja rukoilevalla äänellä kuin olisi ollut suurikin onni saada tarttua köyhän konttoristin käsivarteen.