Konttoristin katse kääntyi jälleen vuodeverhoon.
— Etsimänne henkilö on täällä, — kuului nuoren tytön surullinen hopea-ääni.
Tahtomatta lisätä tytön hämmennystä ei Albert ollut vaivannut häntä katseillaan; mutta nyt hän kääntyi sinnepäin, mistä lumoava ääni kuului.
Kaunotar näyttäytyi nyt mustassa silkkikaavussa, jonka hän oli eukon ja nuorukaisen lyhyen keskustelun aikana onnistunut heittämään ylleen, ja pienet, somanmuotoiset jalat olivat kadonneet suuriin, kullalla kirjailtuihin samettitohveleihin.
— Niin, hän on täällä, — toisti tyttö, — tässä huoneessa … tuolla vuoteessa.
Säikähdyksestä suunniltaan tuijotti eukko puhujaan, ja vuodeverho alkoi kiivaasti liikkua.
Albert vaikeni. Tuskallinen hämmästys oli kangistanut hänen kielensä.
Nuori tyttö viittasi hänelle merkityksellisesti ja astui sitten lattian poikki ovelle.
Albert seurasi häntä.
Tyttö aukaisi oven ja meni ulos.