Molemmat seisoivat nyt tuon salaperäisen tuvan seinustalla, ja kylmä sumu ympäröi heitä.
Tyttö katseli kauan ja syvästi tutkien nuorta miestä, joka kärsivällisesti odotti hänen selitystään.
— Te tunnette minua vielä vain vähän, — aloitti tyttö heikolla äänellä; — voinko minä siis pyytää, että te osoittaisitte minua kohtaan täyttä luottamusta!
— Te voitte, — vastasi Albert; — minä en tiedä, mistä se johtuu, mutta teidän vaikutuksenne minuun on kaikkivaltainen … te käskette ja minä tottelen.
— Uskoisitteko, jos minä sanoisin, että te minun sijassani tekisitte samoin kuin minä nyt?
— Uskoisin.
— Enkä minä sen vuoksi kadota sitä hyvää ajatusta, joka teillä mahdollisesti on tähän saakka ollut minusta?
— Ette koskaan.
— Silloin minä pyydän, ett'ette enää etsi sitä naista, joka äskeisenä vihollisenanne on paennut tähän tupaan.
— Te siis tunnette hänet?