— Tunnen, — vastasi tyttö, katsoen pelokkaasti puoliavoimeen oveen.
— Te siis tiedätte myöskin, että hän kuuluu siihen luokkaan ihmisiä, joiden ilmisaamista vaatii yleinen turvallisuus?
— Tiedän.
— Ettekö pelkää, että tuo henkilö saattaa olla vaarallinen myöskin teille itsellenne?
— Vaarallinen kaikille muille, paitsi ei minulle, — vastasi tyttö melkein kuiskaten.
— Sanoitte, että hän on vaarallinen kaikille muille … enkö minä tee rikosta antaessani sellaisen henkilön saada vapautensa, jota hän voi milloin tahansa käyttää väärin?
— En saata sitä kieltää, enkä tahdokaan, — myönsi tyttö tavattoman epätoivoisesti, — menkää siis!… Täyttäkää velvollisuutenne… Ihmisyys vaatii uhrin mutta se uhri olen minä!
— Hyvä Jumala, mitä te sanotte!
— Sillä aikaa kun jotkut teidän väestänne tulevat viemään häntä kaupungin vankilaan, löytävät toiset tuolta järvestä minun elottoman ruumiini.
— Hän on vapaa… Kaiken minä jätän Jumalan käsiin … hyvästi!