Jälkimmäinen hyppäsi reippaasti kääseistä maahan, jättäen ohjakset ajoneuvoihin jääneelle eukolle, jonka, jälkeen hän meni koivun luona seisovien naisten luo.
Sekä kauniin tytön että vanhemman naisen kasvoilla pilkahti ilon säde; mutta noilla ilmeillä oli yhtä suuri ero kuin arkkienkelillä ja paholaisella.
— Nyt on aika matkustaa! — ilmoitti nuorukainen.
— Matkustaa! Kuka matkustaa? — huudahti Julian äiti.
— Te molemmat, — vastasi Albert, — mutta ensin tämä nuori neiti.
— Tyttärenikö matkustaa!… Lähtee pois minun luotani!
— Niin juuri … pois teidän luotanne.
— Minne?
— Se pidetään salassa teiltä.
— Julia … tahdotko siis jättää minut?