— No, entä kuinka kauan siellä viivyt?
— Niin kauan kuin minulla on hauskaa.
— Silloin sinä et palaa koskaan … siellä toimeenpannaan tanssiaisia, illanviettoja, huvimatkoja maalla ja merellä, ja ne kaikki yksinomaan sinun vuoksesi… Usko minua, kun he kerran saavat sinut sinne, niin he eivät laske sinua pois koskaan … sinä olet häijy, Julia, jättäessäsi meidät!
— Syystamineita ei ole tarvis panna matkalaukkuuni … saavun takaisin ajoissa.
— Et voi uskoa, miten Gustaf tuli mielipahoilleen päivällä kuullessaan sinun lähdöstäsi!
Gustaf oli hovioikeudenneuvoksen vanhin poika, toisen henkivartiokaartin luutnantti.
— Kuulehan, hän oikein menetti ryhtinsä, — lisäsi toinen sisar.
— Sotilasko menettää ryhtinsä! — huomautti Julia nauraen.
— Niinpä niin, ja useat muut menettävät myöskin, — virkkoi Therese; — minä jo edeltäpäin suren Gunilholman ja ympäristön maalaisherra-parkojen tähden …. ensin he ihastuvat sinuun ja sitten kerrassaan hullaantuvat, niinkuin tähän saakka kaikki muutkin… Voi, miten onnellinen on Julia, jota kaikki niin paljon rakastavat!
Nämä ylistelyt todistavat, kuinka suuresti Juliasta pitivät hänen ystävättärensä.