— Mutta minusta sinä sentään olet hiukan häijy Gustafille, huomautti Therese, — ja tänään olet ollut häntä kohtaan oikein ilkeä … hän kertoi sen minulle.
— Etkä myöskään voi kieltää, Julia, että Gustaf on muita upseereja paljon kauniimpi ja kunnokkaampi!
— Ellen minä olisi Gustafin sisar, niin minä en koskaan voisi rakastua keneenkään muuhun kuin häneen, — selitti toinen sisar.
— Saako tulla sisään? — kuului miehen ääni oven ulkopuolelta.
— Se on Gustaf! — huudahtivat molemmat sisarukset.
— Ole nyt kiltti häntä kohtaan! — pyysi Therese, suudellen Juliaa toiselle poskelle.
— Niin, voi, ole kultaseni! — pyyteli Laurakin, painaen suudelman hänen toiselle poskelleen.
— Olkaa hyvä ja astukaa sisään, herra Gustaf, — vastasi Julia soinnukkaimmalla äänellään, antaen vastasuukot ystävättärilleen.
Ovi avautui, ja sisään astui nuori, komea upseeri. Laura-sisar ei ollutkaan liioitellut hänen ulkomuotoaan. Herrat kaartinupseerit ovat yleensä kauniita miehiä, joten siis voi kuvitella, millainen Adonis luutnantti Ellin täytyi olla.
— En olisi rohjennut vaivata ainoastaan oman hauskuuteni tähden, — virkkoi luutnantti, — mutta tuolla eteisessä on muuan nuori herra, joka pyytää saada tavata neiti Juliaa … oikea maalaiskeikari! — lisäsi hän nauraen.