— Oh, se on hän, se on hän! — huudahti Julia ja kiiruhti pois makuuhuoneesta, kiitäen seuraavan huoneen läpi sellaisella vauhdilla, että palvelijat ja palvelijattaret olivat vaarassa mennä nurin hänen tiellään.
Luutnantti ja hänen sisarensa katsoivat kysyvinä toisiinsa; mutta vielä suurempi oli heidän hämmästyksensä kun Julia hetken kuluttua palasi johtaen kädestä sisään nuorta, heille aivan tuntematonta herraa.
— Saan tässä esitellä, — virkkoi Julia ilosta säihkyvin silmin, — herra konttoristi Albert Kron Norasta, neidit Therese ja Laura Ell sekä luutnantti Gustaf Ell, kaikki hyviä ystäviäni.
Konttoristi kumarsi useita kertoja. Neidit niiasivat, vaivoin pidättäen nauruaan. Luutnantti kumarsi hiukan, rypistäen otsaansa erityisellä ylevällä tavalla, johon yhtyi ivallinen hymy.
Kaartinupseerit näyttävät yleensä hyvin yleviltä, ja heillä on varastossa runsaasti ivallista hymyä, mutta taivas tietäköön, mistä he ovat niin ylväitä tai minkä vuoksi he ovat muille ihmisille niin ivallisia, mutta keskenään peräti toverillisia!
Mutta Julia Palm ei nähnyt ystäviensä hauskoja nenännyrpistyksiä.
— Ehkä läsnäolomme on haitaksi? — kysyi luutnantti, hieman suuttuneena siitä huomaavaisuudesta, jota Julia näytti osoittavan tuolle äskensaapuneelle maalaiskeikarille.
— Niin, hyvät ystävät, — vastasi Julia, kääntyen luutnantin ja hänen sisartensa puoleen, — totta sanoen on minulla hyvin tärkeätä puhumista tämän herran kanssa… Ehkä te senvuoksi….
— Varmaankin joku malli! — kuiskasi luutnantti hymyillen Julialle; — malli, jonka suuri taitelijattaremme on hankkinut jostain maaseudulta.
Julia hätkähti, luoden pikaisen katseen ensin konttoristiin ja sitten virnisteleviin ystävättäriinsä, kunnes se pysähtyi luutnantti Gustafiin; mutta tällä kerta oli Julian katse salamoiva ja terävä kuin tikari.