— Kuinka se on mahdollista?
— Minä matkustin viime vuonna Tanskassa ja Saksassa kreivi Virsénin asioilla… Minulla oli tehtävänä ostaa muutamia kantalehmiä kreivin maatiloille… Passini oli vielä jäljellä, ja minä annoin sen hänelle… Mitä muutakaan olisin voinut tehdä?
— Voi hyvä Jumala, hän matkustaa siis teidän nimellänne! Se on varomatonta!
— Se oli kyllä väärä teko, — virkkoi Albert otsa rypyssä, — mutta hätä ei lue lakia … kun kerran oli alottanut, ei voinut enää pidättyä … ei ollut muutakaan keinoa.
— Mutta jos se tulee ilmi!
— Siinä tapauksessa minä tietysti olen hukannut passin … se on valhe, se myönnettäköön … mutta se on myöskin ensimäinen valheeni, jos siitä kannattaa kerskata.
— Albert, te olette harvinainen ihminen, — lausui tyttö, katsoen häntä suloisesti silmiin.
Oh, mitä onkaan tehty ja mitä voidaankaan tehdä sellaisesta silmäyksestä!
— Pahinta oli kieltäytyessäni ilmoittamasta hänelle sitä nimeä, jolla te esiinnytte maailmalla, — jatkoi Kron, mutta mehän olimme sopineet, ettei sitä milloinkaan hänelle sanottaisi.
— Niin, niin … kuinka hän minua kiusasikaan saadakseen minun sen hänelle ilmoittamaan!