— Varovaisuus vaatii, että se häneltä aina salataan, sillä eihän voi tietää, mitä tapahtuu… Siksi minä olin jyrkkä, ja samoin oli Stiina-muorikin.
— On hirveätä täytyä piiloitella omalta äidiltään! — huokasi Julia.
— Kunpa te aina vain pysyisittekin häneltä piilossa! — sanoi Albert. — Lähdettekö siis huomenna? — kysyi hän, katsellen ympärillä hujan hajan olevia tavaroita.
— Lähden… Siinäkin seuraan neuvoanne… Mutta ehkä se nyt onkin tarpeetonta, kun hän on matkustanut, eikä hänen puoleltaan ole enää mitään pelättävissä?
— Eipä se ole vahingoksikaan … sillä jos hän matkalla muuttaa mieltään, niin hän ehkä tuleekin Tukholmaan teitä etsimään.
— Olette oikeassa; minä matkustan.
— Minä en siis saa nähdä teitä pitkään aikaan, — virkkoi Albert raskaasti; — ehkä minä en saa nähdä teitä enää koskaan.
— Teidän tulee kirjoittaa minulle … kirjoittaa oikein usein, — sanoi tyttö.
— Ehkä minäkin joskus saan teiltä muutaman rivin vastaukseksi?
— Saatte … usein, usein!