— Oletteko mestatun hyvin läheinen sukulainen tai ystävä?
— Olen vähemmän kuin sukulainen, mutta enemmän kuin ystävä.
— Hm, hm!
— Ellette ole tyytyväinen tähän seteliin, niin määrätkää vain summa, minä maksan sen heti.
— Laki on tuominnut hänet riippumaan, kaiketi varoitukseksi niille, jotka tahtovat pyrkiä korkeammalle kuin siivet kannattavat … minä, lain täytäntöön panija, saan kaikkein vähiten sitä rikkoa… Se on kyllä kovaa, sitä en kiellä, mutta enkö ole oikeassa?
— Te siis hylkäätte minun pyyntöni! huudahti nainen vaipuen takaisin tuolille.
— Kerron teille jotain, — sanoi omituinen ukko. — Teidän ystävänne edeltäjän nimi oli Lundgren, ja siitä on nyt yli kaksi vuotta, kun hänet vedettiin ylös… Hirttämisen jälkeisenä päivänä saapui hänen sisarensa minun luokseni ja pyysi minua ottamaan alas hänen ruumiinsa … hän itki, kuten tekin, ja tarjosi rahaa, kuten tekin … minua ei liikuttanut itku eikä rahat, vaan koska minusta tuntui vielä liian aikaiselta ottaa se lurjus hirrestä, — ja koska minä sitäpaitsi pelkäsin edesvastuuta, sillä on tavallista, että ensimäisinä kahdeksana päivänä käy paljon kansaa mestauspaikalla, ja piru minut perisi, jos päähenkilö silloin olisi poissa, — niin pyysin minä itkevää sisarta tulemaan takaisin kahdeksan päivän kuluttua, jolloin lupasin suostua hänen ehdotukseensa.
— Ja hän tuli?…
— Ei, hitto vieköön, tullutkaan, — vastasi ukko, täyttäen piippuaan.
— Oh, hän oli ainoastaan sisar! — huudahti nainen tavattoman halveksivasti.