Kirjeen sisältö oli seuraava:
»Hyvä, vilpitön ystävä!
On suloista saada lausua ne sanat, ja vielä suloisempaa on tietää teidän kuulevan ne mielellänne. Voi, teitähän minun on kiittäminen siitä, etteivät ilo ja vapaus ole enää minulle vieraita. Ennen olivat ajatukseni kiintyneet vain hirveihin kuviin — kuviin, joissa näkyi isänne palava talo ja kuoleva äitinne, minun isäni häpeällinen kuolema ja minun äitini pitkäaikainen vankeus, joka sulki luotaan katumuksen ja sovituksen.
Silloin minä kohtasin teidät, jota minä olin lapsuudestani saakka kuvitellut hengeksi, joka tahtoi ja jonka täytyi tyttäreltä vaatia sovitusuhria hänen vanhempainsa rikosten tähden, sovitusuhria, joka olisi yhtä kauhea kuin syykin; mutta tavattuani teidät ja katsahtaessani teidän sydämeenne, kauheat kuvat särkyivät pirstaleiksi ja paloivat liekeissä, joista nousi nuori, jalo olento, jonka katse oli vapaa ja sydän valmis sovitukseen. Hänet nähdessäni minun sieluni tuli onnelliseksi.
Minä kiitän teitä siitä näystä ja onnestani!
Kohdatessamme viime kerran te valititte, että olette tiedoissa ja taidoissa minua paljon alempana. Voi, ystäväni, tieto ja taito kohottavat ihmisen katseen pilviin; mutta viattomuus ja hyveet kohottavat ihmisen itsensä paljon korkeammalle. Uskokaa minua, Albert Kron leijuu valoisemmissa avaruuksissa kuin Julia Palm, sillä vanhempainsa varjot tummentavat viimemainitun elonpäivät.
Eikö vieläkään ole saapunut mitään tietoja hänestä! — Missä hän on? Mikä turvapaikka lieneekään hänelle avautunut, ja ennen kaikkea onko hänen sydämensä avautunut vastaanottamaan parempia ja jalompia tunteita kuin tähän saakka? Eikö Jumala lapsen rukouksesta voi avata rakoa kovaan muuriin, jotta aamun valo pääsisi lämmittämään ja aamun kaste kostuttamaan kuivettunutta maata, saadakseen itämään joitakin niistä siemenistä, jotka taivas on kylvänyt jokaisen ihmisen sydämeen?
Kiiruhtakaa pikaisesti ilmoittamaan minulle, mitä tiedätte hänestä; älkää salatko minulta mitään. Vaaran hetkenä minä mieluummin valvon kuin uneksin.
Ja nyt pari sanaa tulevaisuudesta. Muutamia päiviä ennen saapumistani Gunilholmaan, missä nyt, sivumennen sanoen, elän paratiisin elämää luonnon ja taivaan parissa, oli täkäläinen pehtoori kuollut. Tämä tapaus sattui sitäkin sopimattomampaan aikaan, kun kreivi Gyllenstjerna oli juuri päättänyt matkustaa ulkomaille muutamiksi kuukausiksi, eikä hän nykyisin tiedä ketään luotettavaa henkilöä, jolle hän voisi uskoa Gunilholman hoidon; tila on suuri ja siihen on sitäpaitsi yhdistetty tehdaskin, joten tämä kaikki vaatii hyvin tarkkaa huolenpitoa, varsinkin tähän aikaan vuodesta. Silloin minä äkkiä muistin teidän lausuneen, että te kerran tahtoisitte päästä jonkun suuren tilan hoitajaksi — kohtuullinen kunnianhimo, ystävä-parkani!
Minä maalasin heti teidän kuvanne ja lienenkin onnistunut siinä erittäin hyvin, sillä yhtä innokkaasti kuin minä olin työskennellyt, yhtä innokkaasti, 'rukoili' kreivi (käytän todellakin oikeata sanaa) minua heti ensi postissa kirjoittamaan 'lapsuudenystävälleni' kysyäkseni, suostuisiko hän ottamaan hoitoonsa Gunilholman siksi aikaa kuin kreivi oleskelee ulkomailla. Te saisitte sitäpaitsi kreivin lupauksen, että jos hän olisi tyytyväinen teihin ja te häneen, niin teistä tulisi vainajan seuraaja.