— Minkä johdosta?
— Se on minulle samantekevää. Antakaa tänne pistooli, ellette ole pelkuri raukka!
— Te olette kurja vakooja, — vastasi kreivi. — Sellaisen kanssa ei ole tapana taistella … mokoma mies yksinkertaisesti ammutaan ja jätetään kentälle verissään kuin härkä.
— Mitä, uskallatteko…?
— Laittaa vetohaavaukset molempiin raajoihinne?… Tietysti.
Herra, jolla oli kultasankaiset silmälasit, teki jo liikkeen toteuttaakseen kyseenalaisen yksinkertaisen kirurgisen leikkauksen, kun hän äkkiä tunsi kaksi rautaista kättä tarttuvan kumpaankin käsivarteensa.
Nämä kädet olivat konttoristi Albert Kronin, joka oli rientänyt paikalle lähellä olevasta pensaikosta, mistä hän oli joutunut kuulemaan ja näkemään äskeisen kohtauksen.
— Roisto, murhaaja! — huusi luutnantti, lähestyen vastustajaansa vihasta raivoten. — Nyt se lurjus jo vapisee.
Se olikin totta, mutta vapisipa myöskin konttoristi, joka oli nähnyt silmälasien takaa leimuavan katseen.
— Hän ei ole mikään aatelismies eikä sotilas, — jatkoi kaartinluutnantti, laskien kätensä kreivin olkapäälle. — Hän on valepukuinen pahantekijä… Kuka te olette ja mistä tulette? Vastatkaa tai muuten murjon teidät!