Konttoristilla ei ollut tähän mitään huomautettavaa, jonka jälkeen soturimme, päätettyään lähteä jalan, sanoi jäähyväiset ja lähti liikkeelle.
Mutta minkälainen kävelymatka siitä koituikaan! Joka kolmannella askeleella hänen täytyi pysähtyä pudistamaan kengästään hiekanjyviä, joita pääsi sinne tunkeutumaan pienestä reijästä jalkineessa. Hän ei myöskään voinut kävellä ruohikolla, sillä oli alkanut rankasti sataa mikä tietysti oli hyvin terveellistä maan mullalle ja virvoittavaa vaeltajalle, mutta jolla oli tavanmukainen liottava ominaisuutensa.
Hän tapasi monta kärryillä ajavaa henkilöä ja hänellä olisi ollut tilaisuus päästä heidän mukanaan mihin taloon tahansa tuolla miellyttävällä maaseudulla; mutta kukaan ei suostunut kääntymään takaisin kaupunkiin sellaisen sään vallitessa.
Läpimärkänä ja melkein avojaloin hän vihdoin saapui Stocksundiin. Siellä kokoontui hänen ympärilleen väkeä, jotka nipistelivät häntä poskiparrasta ja viiksistä, minkä jälkeen eräs herra, joka sanoi olevansa nimismies, vei hänet innokkaasta vastarinnastaan ja jyrkistä vastalauseistaan huolimatta lähellä olevaan kapakkaan. Siellä häntä tutkittiin sen johdosta, että luultiin häntä erääksi elinkautiseen vankeuteen tuomituksi, hempeämpään sukupuoleen kuuluvaksi valepukuiseksi naiseksi.
Päästyään viimein vapaaksi hän sai jatkaa matkaansa, ja päivällisen aikaan hän viimein saapui kotiin, tosin enemmän liikkuvan kattoräystään kuin ihmisen näköisenä.
Hänen kärsimyksensä saivat seuraavana päivänä sotamiehet tuntea nahoissaan. Nämä kyllä pian unohtivat luutnanttinsa kovakouraisuuden, mutta viimemainitun mielessä säilyi aina hänen onneton retkensä maaseudulle.
XXXV
HETKIÄ GUNILHOLMASSA
1. Kohtaus
Kahdeksan päivää tämän ikävän illan jälkeen pölähti keskipäivän aikaan ilmoille paksu tomupilvi valtamaantiellä olevan ahteen ylimmältä jyrkänteeltä noin neljännespenikulman päässä Guhilholman suuresta sukukartanosta Västmanlandissa.