— Pidän sovittuna, että te jäätte tänne, — jatkoi kreivi. — Hoitakaa tehtävänne samalla tavalla kuin tähänkin saakka, osoittakaa samaa vakavuutta, järjestystä ja ahkeruutta, katsomatta omaa hyötyänne, niin saatte nähdä, että ette ole palvellut kiittämätöntä isäntää.
Suuresti ilostuneena kumarsi pehtoori jälleen. Kuinka ihanaa onkaan kuulla itseään ylistettävän, varsinkin rakastettunsa läsnäollessa!
— Haluaisin vastaisuudessa entistä varmemmin kiinnittää teidät Gunilholmaan, — jatkoi kreivi, — mutta voidaksenne viihtyä täällä tulee teiden mennä naimisiin… Niin, niin, tarkoitan täyttä totta, ja ystävänänne kehoitan teitä ajattelemaan sitä asiaa.
Hämmästyneenä ja punastuen hypisteli pehtoori hattuaan.
— Ehkä jo olettekin tehnyt valintanne? — kysyi kreivi. — Olen sentään melkein varma, että niin ei ole asian laita, sillä vaikka olettekin hyvin nuori, niin te mielestäni kuitenkin olette niin ajattelevainen ja ymmärtäväinen, ettette ole tuuminut mennä naimisiin, ennenkuin olette saanut sellaisen toimeentulon kuin on tarpeen vaimon ja perheen elättämiseksi… Mutta nyt, kun tämä este on poistettu, niin… Kuulkaahan, ystäväni mitä pidätte pappilan tytöistä?… Somia neitosia, luulemma, ja minä vastaan siitä, että ette ainakaan saa rukkasia.
— Rakkaani, sinähän saatat nuorukaisen aivan hämilleen, huomautti kreivitär.
— Kas, — jatkoi kreivi, jatkaen leikinlaskuaan, — tehän punastutte kuin tyttö… Huomaan selvästi, että jo olette satimessa… Järjestäkää asiat vain niin, että heti kotiinpalattuani saan olla häissänne isän sijaisena!… Mutta seuratkaa nyt minua työhuoneeseen, saadaksemme hieman keskustella rakkaasta Gunilholmastamme, jota te ette suinkaan saa unohtaa pappilan tyttöjen vuoksi.
Senjälkeen kreivi nousi ja meni erääseen sisähuoneeseen, nolostuneen pehtoorin häntä seuratessa.
— Me panimme poikaparan pään vallan pyörälle, — virkkoi kreivitär, — huomasitko, rakas Julia, miten kauniit ruusut kohosivat hänen poskilleen?
— Huomasin, — vastasi Julia, hypistellen ahkerasti kädessään olevaa kultaista piirustuspuikkoa.