— Hän on suuri taiteilijatar, veliseni… Sinun pitäisi nähdä hänen öljyvärimaalauksensa … mutta ei samalla kertaa kuin hänet itsensä, sillä hän saattaa ne varjoon.
— Sinä olet tänä iltana oikein lystikäs… Hän näyttää panneen sinut aivan pyörälle… No, siihen ei vaadita paljoa… Tuliko sulhanen hänen mukanaan pappilaan?
— Ei, hän saapui tänne vasta eilen kreivittären kanssa… Hän on vielä aivan nuori, mutta muuten hyvin hauska mies… Meistä tuli heti hyvät ystävät ja veljet.
— Hm, maistuuhan sekin joltain, kun saa olla edes sellaisen miehen ystävä, jolla on kaunis vaimo!
— Voi, miten hän tulee onnelliseksi! — huokasi apulainen.
— Öljyväritauluja maalaava pehtoorinrouva! — virkahti nimismies. Siitähän sukeutuu oivallinen taloudenpito!… No niin, ei perheeltä ainakaan tule puuttumaan mausteistaan öljyä eikä kalustostaan vernissattua pöytää… Kala se on tuokin, sanoi piru ankeriasta.
— Kuinka saatat puhua noin?
— Mutta miten on käsitettävissä, veliseni, että nuo nuoret ovat mennäkseen naimisiin matkustaneet aina Taalainmaahan saakka, ikäänkuin ei etelämpänä olisi kirkkoja ja pappeja?
— Täytyy todellakin myöntää kaiken tämän olevan hyvin salaperäistä ja selittämätöntä.
— Voi sinua lammaspaimenta! — huudahti nimismies nauraen. — Arvoitus näyttää menevän yli sinun ymmärryksesi… Minäpä autan sinua pääsemään oikealle tolalle, sillä heti ensi hetkellä käsitin, miten tämän hullunkurisen jutun laita oikeastaan on.