— Menkäämme sisään! — vastasi morsian, liukuen hiljaa pois hänen polveltaan.
Käsi kädessä, lähekkäin toisiaan lähtivät nuorikot astumaan pappilarakennuksen taitse puutarhan laitaa kohti.
Eräässä kohden, kolmen toisistaan hieman erillään olevan pensaan välitse, näkyi rauhattomana kimalteleva joki.
Julia pysähtyi, osoittaen kädellään sinnepäin.
— Katsohan, ystäväni, — virkkoi hän, — sitä mukaa kuin kuu etenee taivaankannella katoavat vaaran synkät varjot joen pinnalta, päästäen sijaansa rannan niittyjen ja kenttien hymyilevät kuvat!… Voi, missä kiitääkään ja minne häipyy hänen varjonsa, hänen, onnettoman, sokaistun?… Ei, — jatkoi hän hetken hiljaisuuden jälkeen, — pitäisikö minun edistää pahan voittoa senvuoksi, että se esiintyi äidin hahmossa!… Saatoinko minä uhrata pimeyden voimille kahden viattoman olennon onnea?… Ei, sitä minun ei olisi täytynyt, enkä olisi sitä voinutkaan tehdä!
— Mutta kun hän kerran saa tietää yhtymisestämme, — virkkoi Albert, — ja kun hän alkaa käsittää, että kärsimykseni, jolle hän nauroi ja riemuitsi meidän kahden viime kertaa tavatessamme, olikin vain teeskentelyä ja näyttelemistä, herättääkseen hänessä sääliä ja katumusta, tai jos meidän ei onnistu peittää jälkiämme hänen kostonhaluisilta silmiltään … kun hän saa tietää kaikki?…
— Silloin hän raivoaa kostonsa raukeamisesta tyhjään, — sanoi Julia. — Mutta ehkä hän senjälkeen kun havaitsee kaiken uhmansa ja vaivannäkönsä olleen turhaa, huomaa, että korkeampi tahto on asettunut häntä vastaan, ja ja että hyvä aina lopullisesti voittaa… Toivon hänen kovan sydämensä silloin pehmenevän ja synkän levottomuuden hänen sielussaan tyyntyvän… Kirkas, kaunis kuu, kulje hänenkin ylitseen, kuten kuljet joen yli tuolla kaukana!… Kulje niin, että mustat varjot häipyvät, jättäen sijaa lempeille, hymyileville kuville!
Rakastavaiset olivat poistuneet puutarhasta.
Muuan akkuna, joka vielä äsken oli ollut auki, suljettiin ja kierrekaihdin laskettiin alas. Mutta loistava kuu viipyi kauan akkunaruudulla.
Oliko se vastaus Julian rukoukseen, vai oliko se kajastus rakkaudesta, joka oli puhdas kuin kuun kulta?