— Anna, mitä sinä teet! — huudahti metsästäjä kuin unesta heränneenä.
— Noiden kuulien mukana katosivat sinun kostosi ja kateutesi — vastasi nainen; — ja nyt on Bruno tehnyt ikuisen sovinnon verivihollisensa kanssa.
— Minäkö?… Minäkö?
— Sinun tulee auttaa minua ottamassa alas hänen ruumiinsa, — kuiskasi
Anna, laskien kätensä hänen käsivarsilleen; — se sinun täytyy tehdä,
Bruno!
— Minä!… Mitä sinä tarkoitat?
— Sinun tulee auttaa minua, saadakseni hänen ruumiinsa mukanani olevaan arkkuun.
— Sinä hourit!
— Me kaivamme yhdessä haudan, jonne hänet laskemme, — jatkoi Anna, nojautuen lähemmäs Brunoa ja kädellään hyväillen hänen tummaa poskeaan.
— Ja sitä sinä vaadit minulta?… Minulta!
— Niin, juuri sinulta.