(Sävel: "I tornets djup…")
"Mull' onpi metsä, joss' on järvet, vuoret,
Se kesät, talvet yhtä kaunis.
Mull' onpi meri, joss' on salmet, saaret,
Myös taivas pilvinen ja sateeton.
On temppeli, se kullattua on puuta
Ja ukkonen mi korvat kuuroiks' saa,
On aurinko, on tähdet, neljä kuuta.
On kaupunki ja uusi salama".
Niin, kaikki nuo on minulla ja sitä paitse puvusto semmoinen että voin vaatettaa kokonaisia kansakuntia, kuninkaita, jumalia ja jumalattaria…
Gråström (Aikoo lähteä).
Sjövall. No mihin nyt? Luultavasti pappilaan kuulutusta ottamaan?
Gråström. Eikä, vaan raastupaan, ottamaan byysistuomiota teille ja sitte viemään poikaani tuntuvilla keinoilla kotiin. Luulette kenties olevanne tässä tekemisissä ymmärtämättömän pöllön kanssa, mutta minäpä näytän teille että minulla on nahkaa nenän päässä.
Sjövall. Mitäs kummaa se on nahkurille.
Gråström. Tämän talon isäntä on vanha ystäväni ja jahka hän tulee kotiin, heittää hän teidät, teidän kuunne, aurinkonne ja koko konkarongin ovesta pihalle, niin että hurahtaa!
(Kiiruhtaa ulos).
Sjövall. Sukulaisuus minun kanssani ei näytä juuri huvittavan häntä.