Amanda.
Kun Alm, sydän uudestansa täynnä levottomuutta kasvattityttärensä takia, astui lauluhuoneen kynnyksen yli, nousi pianon äärestä seisovillensa eräs solakka tyttö.
Se, joka neljä vuotta takaperin oli nähnyt tuon kaksitoistavuotiaan Amandan, joka esiliinaansa keräili niitä ropoja, joita hänelle heitettiin palkinnoksi niistä surullisista kansanlauluista, joita hänen hento äänensä lauleli ilman muuta mukasoittoa kuin tuulen suhinaa puissa Kaarle XIII:sta torilla, tahi lasten ja palvelijain sorinaa, jotka siihen aikaan olivat hänen ainoita, kärkkäitä kuuntelijoitansa, olisi luultavasti vaikeudella voinut tuntea häneksi tuota viehättävää olentoa, joka enemmän liihoitellen kuin kävellen lähestyi kasvatusisäänsä.
Hänen paksu, mustankiiltävä tukkansa oli sidottu niskaan valkoisella, kapealla samettinauhalla. Kattuunikankainen hame vaalealla pohjalla ja sinisillä kukilla sekä ruumista myöten asuva hoikkain vyötäisten kohdalta ja näiltä valuva ales poimuisina helmoina, ilmaisi vartalon solakkuutta, jota nuot kuusitoista vuotta eivät vielä olleet ennättäneet täydellisentää, mutta joka näytti lupaavan jotakin, mitä harvoin, jos koskaan saa ihaella ja ihmetellä muulloin, paitsi taideniekan marmori-luomuksissa tahi unen lilja- ja ruusunäyissä.
Skinnarvik'in maisteri ei ollut liioitellut, kuvatessansa jumaluustaruisella siveltimellä hänen kasvojansa, sillä ne olivat vastaanväittämättä senlaiset, että ne olisivat voineet herättää olympialaisten jumalattarienkin kateutta. Hänen kasvoillansa kuvautui vaaleus, mutta ei kylmä kuin lumen, vaan lämpöinen kuin liljan. Hänen suuret, tummansiniset silmänsä, joiden yli silmäripsien mustat juonteet taiteellisesti kaarehtivat, ilmaisivat samalla uljuutta ja alakuloisuutta, mutta kummassakin oli jotakin haaveellista, joka teki silmäyksen väliin säihkyväksi väliin kosteaksi. Hänen korkea oksansa ja tuo tuskin huomattavasti kaareva nenä olivat omiansa kaunistamaan silmän uljasta katsantoa ja antoivat hänelle kokonaisuudessansa jonkunlaisen ylhäisen ryhdin. Hänen nautintoon viehättävä, purppuranpunainen suunsa aukeni väliin, ehkä vähemmin hengittääksensä viileyttä ilmasta, kuin puhaltaaksensa siihen tuota tuoksuvaa terveyden yltäkylläisyyttä, joka asui hänen pulleassa povessansa samoinkuin 'lehti- ja kukkarikas etelämaan kasvi versoo kuninkaallisessa anssarissa.
Ja hänen pikku jalkansa, josta jo kerran on ollut puhetta! jos me tahdomme tietää jotakin sen pienen jalan notkeudesta, niin kysykäämme niiltä kukkaisilta, joiden yli Amandan jalka astui, ja ne tulevat vastamaan meille hymyilyllä.
Senlainen oli nyt tuo entinen kerjäläistyttö, muuttunna, jonka oli vaikuttanut neljä kahden jalon ihmissydämen hoitamaa tervettä nuoruuden ikävuotta.
Kun kasvatti-isän ja kasvattityttären kädet nyt tapaisivat toisiansa, vapisivat kumpikin. Tämä oli ensimäinen kerta, kun senlaista oli tapahtunut heidän välillänsä. Sentähden tuntuikin heidän kohtaamisensa alkupuoli kiusalliselta heille kummallekin.
"Minä kuulin sinun laulavan", alkoi vihdoin Alm ensi kerran rohkenematta kohdata hänen silmäystänsä.
Tyttö loi silmänsä ales ja vaikeni.