"Siitäkö, ett'et niin pitkään aikaan ollut tavannut tuota nuorta miestä?"
"Ah ei!… Siinä silmänräpäyksessä en minä muistellut häntä!… Mutta silloin tuli hän luokseni!"
"Tuo nuori miesikö?"
"Niin, hän tuli luokseni!… Enhän minä ollut nähnyt häntä kokonaiseen kuukauteen!… ja silloin"…
"Silloin puhutteli hän sinua?"
"Niin, hän otti osaa minun murheeseeni, vaikk'ei hän tietänyt mikä murhe minua rasittikaan… Ah, kuinka kauniisti hän haasteli!… jokainen sana, jonka hän lausui, oli lääkettä minun sydämelleni… en koskaan unhoita minä sitä päivää!"
Alm väänteli itseänsä tuolilla kuin mato muurahaispesässä.
"Noh, mistä puhuitte te?" kuiskasi hän, sillä hän pelkäsi, että hänen äänensä ilmaisisi hänen syvällistä sielunsa tuskaa.
"Monesta asiasta, sillä hän kyseli minulta niin paljon… hän tahtoi tietää minun vanhempaini nimeä."
"Ja sinä vastasit?"