"Kuinka voit sinä nähdä sitä!"
"Hänen somista viikseistänsä… ja sitäpaitsi voi ainoastansa upseerilla olla senlainen vartalo ja ryhti, tuin hänellä on."
Tätä sanomalla teki Amanda kasvatusisäänsä kohtaan suuren vääryyden, sillä vaikkapa Alm ei voinutkaan kerskata kauniista kasvoista eikä nuorukaisen ijästä, oli hänellä kuitenkin, kuten lukijamme jo kentiesi ennenkin ovat kuulleet meidän mainitsevan, mitä suhdallisin ja voimakkain ruumiinrakennus, kuin ajatella voi. Puettuna sotilaan pukuun olisi hän ollut vaarallinen jokaiselle viholliselle ja luultavasti myöskin monelle naiselle. Olihan hän kerta taistellut mitä raa'imman ja voimakkaimman hirviön kanssa ja, kuten me tiedämme, kau'an aikaa tehnyt tämän voiton epätietoiseksi. Onneansa naisten luona ei hän sitävastaan koskaan ollut koetellut. Kuitenkin on totta, ett'ei hänen ensi lempensä ollut onnellinen, mutta syynä tähän vastoinkäymiseen oli kentiesi se seikka, että hän oli kasvatusisä, ennenkuin hän rupesi rakastajaksi.
"Noh, Amanda", alkoi taaskin tutkija, "sitten tapasit sinä hänet usein kaupungilla ja juttelit usein hänen kanssansa?"
"Ah, niin!"
"Eikö hän koskaan sanonut tahtovansa käydä rouva Grån luona tahi tehdä itsensä tuttavaksi niiden kanssa, jotka olivat sinulle vanhempain sijassa?"
"Ei, siitä emme koskaan tulleet puhuneeksi."
"Eikö hän koskaan pyytänyt… pyytänyt saada tavata sinua kahdenkesken?"
"Ei; olisiko hän voinut pyytää minulta mitään senlaista, hän, joka on niin hienotunteinen kaikissa ja arka kaikesta, joka voisi pahoittaa minun mieltäni tahi vahingoittaa minua!… Mutta hän sanoi niiden hetkien, joina hän ei saanut tavata eikä nähdä minua, olevan onnettomimmat hänen elämässänsä."
"Vai niin?"