"Tämä nuori mies, josta sinä olet puhunut on vaarallinen ihminen!… niin, Amanda, sangen vaarallinen ihminen!"
"Vaarallinen!'… kenelle?" kysyi hän, kummallinen hymyily huulillansa.
Alm säpsähti, sillä tuo "kenelle" kuului hänen korvissansa ikäänkuin pistolta tahi pilkalta; muttei hän rauhoitti taaskin mielensä ja tällä kertaa ajatteli hän todellakin vähemmin itseänsä kuin kasvattilastansa.
"Tämän miehen menettelytapa tuntuu minusta sangen epäluulon alaiselta", sanoi hän; "hän etsii sinua kaikkialla, seuraa sinua kaikkialla, teeskennellen pitkän aikaa arkatuntoisuutta ja kainoutta, joka luonnollisesti on omiansa herättämään sinun huomiotasi ja taivuttamaan sinun mielesi häneen. Kun hän vihdoinkin tapaa sinut ja saa jutella sinun kanssasi, ilmoittaa hän rakkautensa, eikä hän tarvitse edes pyytääkään sinun rakkauttasi, sillä se on kylläksi hänelle, että sinä kuultelet häntä tarkkaavaisuudella ja osanottavaisuudella… Mitä tekee, hän sitten?… Pyytääkö hän julkisesti ja rehellisesti, kuten kunniallisen miehen tulee, sinua vaimoksensa?… Kysyykö hän sinulta, jos hän saa kääntyä sinun kasvatusvanhempasi puoleen, saadaksensa heidän suostumustansa?… Ei, hän ei tee sitä eikä tätä… Hän ei edes ilmaise nimeänsä, säätyänsä eikä tulevaisuuden toiveitansakaan… Onnetoin olet, jos uskot häntä, lapsiraukkani!… hänen sanansa ovat ansoja, hänen kyyneleensä myrkkyä ja hänen rakkautensa… hänen rakkautensa on sinun hautasi!"
Nyt nousi Amandakin istuvaltansa. Hänen otsansa kiiltävä pinta murtui synkkiin ryppyihin, ja hänen ruusunpunaiset huulensa värisivät suonenvedon tapaisesti.
"Ja kaiken päälliseksi", jatkoi Alm kiihtymällä vihalla, "pyytää hän sinua olemaan vaiti teidän kohtaamisistanne, ett'ei kukaan voisi varoittaa sinua siitä kuilusta, jonka hän avaa sinun jalkojesi alle!… Niin, tyttöseni, minä tunnen hänessä yhden noista ylhäisistä tyhjäntoimittajista, jotka laskevat yhteen vaakaan naisen viattomuuden sekä elämän onnen ja toiseen oman alhaisen nautintohimonsa ja ilkeän turhamaisuutensa… Eipä viivy kau'an ennenkuin edellinen vaaka höyhenen kevyisenä nousee ilmaan, riemun ja voittohuutojen kaikuessa, sillä jota kauniimpi langennut vaimo on, sitä suurempi on sen voitto, joka hänet on turmellut. Senlaisen kunnioituksen antaa maailma viattomuudelle ja hyville avuille!"
"Ja joka kehui teitä niin paljon!" lausui tyttö, pudistaen kaunista päätänsä, "hän joka puhui niin hyvää teistä ja kaikista!"
"On konnamainen viettelijä!" keskeytti Alm äärettömällä rajuudella ja kaikuvalla äänellä.
"Ei, se ei hän ole!" vastasi Amanda lujalla, vakavalla äänellä, laskien oikean kätensä sydämelleen ja heittäen kasvatti-isällensä uppiniskaisesti vastustelevan silmäyksen.
Meidän rehellinen kamarikirjurimme oli hyvänsuopa, mutta sangen vähän ovela.