Jos hän olisikin ollut viimeksimainittu yhtä paljon kuin hän oli hyvänsuopa, ei hän olisikaan lausunut näin ankaria sanoja sillä naisen rakkautta siihen, jota hän lempii, ei heikennetä sillä, että hänen lemmikkiänsä alituisesti poljetaan ja moititaan.
Naisella on, nimittäin, kun hän on nuori ja lempii kiihkoisesti, tehokas halu ummistamaan silmänsä lemmikkinsä kaikilta vioilta — ja kentiesi onkin lemmen ylevyys juuri tässä sokeudessa, — mutta vaikkapa hän itse sangen hyvin ne tunteekin, ei hän kuitenkaan salli kenenkään muun niitä huomaavan eikä arvostelevan, sillä silloin herää hänen ylpeytensä ja taistelee miehuullisesti hänen lempensä rinnalla. Ainoastaan itsellensä pidättää hän näiden vikain ilmoittamisen, samoinkuin hän myöskin pidättää ainoastaan itsellensä oikeuden koettaa ojentaakin niitä, jos hän pitää sen tarpeellisena, sillä taivas tiesi mitä kaikkea ei lempivä sydän luule voivansa aikaan saada!
Jos siis tahtoo toimittaa jotakin siinä suhteessa, täytyy alkaa puhumalla ainoastansa sen hyvistä avuista, jota aikoo moittia, ja, jos ei hänellä senlaisia olisikaan, vieläpä itse keksiä niitä ja parhaastansa senlaisia, joita todella ei olekaan tuolla lemmityllä olennolla ja joita siis ei tuo lempivä kaunotar itsekään ole voinut huomata.
Sitten kun kaunotar nyt on tullut vakuutetuksi siitä, ett'ei moittija toimi omaksi eduksensa, eli, kuten sananparressa lausutaan, "kerjää kipeälle äidillensä", voidaan keveällä kädellä ruveta koskettelemaan niitä rotkoja, joista oikeastansa tahdotaan muistuttaa, ja vaikkapa koristaa nuot mustat paikat muutamalla kukkasellakin, samoinkuin avantoja merkitään männynoksilla. Kummastuneena ja hiukan nureissansa siitä, että joku toinen on voinut löytää kukkaisia, joita hän ei itsekään ole huomannut, lähestyy hän nyt näitä; mutta tuskin on hän kosketellut näitä kädellänsä, ennenkuin ne, joilla ei ole juurta eikä muuta kiinnikettä, irtauntuvat ja katoavat siihen syvyyteen, joita niiden piti viittoman. Hänen epäluulonsa, näin herätettynä, ulottuu nyt kaikkeen, ja siis myöskin niihin todellisiin kukkasiin, todellisiin avuihin, jotka sitten jäävät välikäteen noiden luultujen avujen takia.
Tosin on mahdollista, ett'ei tämäkään viekkaus auta; mutta mikä, kaukana siitä, että se auttaisi, päinvastoin pahentaa asiaa, on se, että tuota kaunotarta laahataan väkisin sille kamalalle avannolle ja hänen korviinsa huudetaan ukkosen äänellä: "Tuossa näet sinä kuoleman ja kadotuksen!" Kuka voi olla vakuutettu siitä, ett'ei joku houkutteleva vedenneito, käyttäen hyväksensä hänen oukamustumistansa, samassa silmänräpäyksessä kohottaudu avannosta ja vastustamattomalla viehätysvoimalla vedä kaunotarta luoksensa ales syvyyteen!
Kuten sanottu, meidän hyväätarkoittava kamarikirjurimme sai aikaan juuri päinvastaisuuden siitä, mitä hän oli aikonut, ja tämän käsitti hän nyt, vaikka liian myöhään.
"Hyvä, rakastettu lapseni!" lausui hän nyt lempeämmällä äänellä, lähestyessänsä Amandaa ja kosketellen yhdellä sormella hänen kättänsä, "luuletko sinä minun voivani sanoa tahi tehdä mitäkään, joka ei tarkoittaisi sinun parastasi ja hyötyäsi, mitäkään, jonka esineenä ei olisi sinun onnesi ja menestyksesi!"
"Hirmuista on niin sättiä ja niin panetella henkilöä, joka ei ole tehnyt mitään pahaa ja jonka nimeäkään ei edes tiedetä, se on luonnotointa! se on armotointa!" vastasi tyttö, vetäen itsensä, suuttumuksen puna poskillansa, etäämmäksi mielipahoillaan olevasta kasvatusisästänsä.
Hänen lempensä oli tullut pahoin loukatuksi ja sen ohessa myöskin koko hänen sydämensä, sillä hänen ijällänsä ovat lempi ja sydän yhtä, niitä ei voi koskaan eroittaa tahi ajatella erikseen toisistansa.
"Tästä hetkestä lemmin minä häntä, jos mahdollista, vieläkin enemmän kuin ennen!" selitti tyttö ja tässä silmänräpäyksessä keräsi tuon hempeän kuusitoistavuotiaan poven tuli kaiken hehkunsa noihin suuriin tummansinisiin silmiin.