Kamarikirjuri-parka tunsi olevansa tukehtumaisillaan tämän liekin kuumuudesta.
"Sinä et tahdo siis kuulla minua!" sanoi hän ja hänen äänensä oli silloin milt'ei valittavan lapsen äänen kaltainen; "sinä työnnät siis luotasi pois sen joka pitää sinusta niin sydämellisesti… sinä et siis huomaa, että se, jota minä olen puhunut, on lähtenyt sydämestä, joka ainoastansa tarkoittaa sinun parastasi!"
Amanda käänsi kasvonsa akkunaan vastaamatta hänen ystävällisiin sanoihinsa.
"Hyvästi siis!" huokasi hän ja lähestyi ovea.
Amanda pysyi paikallansa akkunassa.
Alm tarttui jokseenkin kovasti lukkoon ja avasi oven, joka silloin narisi sangen kovasti.
"Amanda!" lausui hän, kääntyen ympäri ovessa; "kentiesi olen ollut
Väärässä… silloin tahdon minä mielelläni korvata kaiken."
Tuon väkevän, jättiläisvartaloisen miehen olisi nyt lapsikin voinut kietoa sormiensa ympärille.
Mutta tyttö ei kääntynyt ympäri, vaan jatkot katselemistansa kadulle.
Murrettuna jätti Alm silloin lauluhuoneen ja meni saliin, jonka jälkeen hän heti astui portaita ales, unohtaen ottaa jäähyväiset Grå-rouvalta.