"Oletko milloinkaan pitänyt näin suurta seteliä?" kysyi taaskin presidentti.
"En", vastasi tyttö.
"Tämä", jatkoi ylhäinen herra, "riittää sekä äitisi hautajaisiksi, että kauniiksi suruvaatteiksi sinulle… mitähän sanot, jos minä annan sinulle tämän?"
"Ah, kuinka iloiseksi minä tulisin", huudahti tyttö, "ja kuinka minä kiittäisin!"
"Mutta kiitollisuus ei ole kylläksi, lapsukaiseni… sinun täytyy myöskin olla tottelevainen."
"Niin, minä tulen olemaan niin tottelevainen että!"
"Ja jos sinä se olet, tulet sinä saamaan minulta paljoa enemmän… Sinun täytyy sentähden luvata minulle, ett'et sinä ilmaise kenellekään, olkoonpahan kuka tahansa mitä sinun äitisi on sanonut."
"Mitä en minä saisi ilmaista?"
"Sinä et saa ilmaista isäsi olevan ylhäisen, korkeasukuisen herran, sillä tässä kirjeessä, jonka sinun äitisi on minulle lähettänyt, sanotaan isäsi olleen käskyläisen, joka nyt jo on kuollut ja sinä voit luottaa siihen, että se on totta, mitä äitisi kuolinvuoteellansa on kirjoittanut."
"Mutta minkätähden olisi äitini valehdellut minulle ja sanonut, että"…