"Miksi on hän saapunut Tukholmaan sydän suvena?"
"Tiedäthän meidän eilen olleen suurilla päivällisillä presidentti
Elgklon luona!"
"Tehdä niin pitkän matkan eräiden päivällisten takia!… sinun isälläsi on siis oivallinen terveys?"
"On, Jumalan kiitos!"
"Onnellinen sinä, joka voit sanoa. Jumalan kiitos!"
"Miksikä niin?"
"Siksi, ett'et sinä tarvitse toivoa hänen kuolemaansa, sinä… Kun sinä sanot hänelle: isäni, minä tarvitsen kaksi tuhatta riksiä, vastaa hän: poikani, tästä saat neljä tuhatta… Kun minä kirjoitan isälleni ja sanon: kunnioitettu isä! kahden kuukauden ajan on sinun vanhuutesi lohdutus itse ollut lohdutoinna, sillä minun lompakossani ei ole äyriäkään, mutta monta rystyistä kuluttavat minun oveani, silloin vastaa hän: poikani, hoida tarkasti niitä äyrejä, jotka sinä sait puoli vuotta sitten, sillä muutoin saattaa minun vanhuuteni lohdutus minut hautaan… Saakelin suuri eroitus ukkojen välillä!… Sinä olet sangen onnellinen, veliseni!"
"Antakaa köyhäparalle roponen!" aneli eräs surkea ääni kummankin upseerin lähellä.
Tuo surkea ääni tuli vieläkin surkeamman näköiseltä henkilöltä, joka vaikka hän tarkasti tähystelikin husaariupseerin kasvoja, kuitenkin piti lakkiansa kaartin luutnantin edessä.
"Eihän saa ottaa askeltakaan torilla, niin, ett'eivät kerjäläiset olisi kintereillä!" huudahti tämä ja huimasi lakin syrjään; "voiko ajatellakaan kehnompaa poliisia kuin Tukholmassa on!"