"Ah! siellä olette te… te!" vastasi hän hiljaa, ojentaen kätensä sille puolelle mistä ääni kuului, muuttamatta kuitenkaan silmiänsä siitä suunnasta, johon ne olivat kääntyneet.
Tuohon ojennettuun, pieneen käteen tarttui toinen käsi, joka oli meidän uuden Endymion'in, tuon pulskan husaariupseerin.
"Eikö ainoata silmäystäkään teidän silmistänne!… te olette siis suutuksissanne minuun, ihana Amanda?" valitti hän.
"Minäkö olisin suutuksissani teihin, minä?" sanoi hän, kääntäen kasvonsa hänen puoleensa, mutta ainoastansa hetkiseksi, sillä nopeasti palaisi hänen silmänsä entiseen suuntaansa.
"Niin, te ette ole enään sama kuin ennen", jatkoi tuo nuori, valittava miesi… "Ah, minä ymmärrän… joku on panetellut minua… kentiesi on presidentti"…
"Miksikä panettelisi presidentti teitä?" kysäsi hän, katsoen kummastuneena ihailijaansa.
"Minä nä'in teidän juttelevan hänen palvelijansa kanssa… mitä voi hänellä olla teille sanomista?"
Amanda hymyili.
"Varmaankin oli hänellä teille jotakin asiaa presidentiltä?"
Amanda jatkot hymyilyään. Nuot pienet kuopat hänen poskissansa kiilsivät kuin kaksi hymyilevää enkelin suuta.