"Vuosiko vaan?" kuiskasi tyttö, jonka taivaalle nousi uusi pilvi. Mutta olihan varsin anteeksi suotavaa, jos miesi, jolla oli niin paljon ajateltavaa, sattumasta oli voinut unohtaa kohtauksen hänen ja tuon mustaan hameesen puetun kaksitoistavuotiaan tytön välillä neljä vuotta takaperin. Tämä ajatus lensi Amandan päähän, ja sentähden kirkastui hänen silmäyksensä ja hänen suunsa hymyili uudestansa.
"Se herätti heti minun huomiotani", jatkoi presidentti, "että sinä niin usein seisoit portilla minun tullessani ales virkahuoneestani, ikäänkuin olisit sinä seisonut siellä juuri minun takiani, sillä sinä seurasit minun askeleitani Ritarisaarelta asuntooni asti… Sitten nä'in minä niin usein sinun menevän sen huoneuksen ohitse, jossa minä asun… mutta minä en saanut koskaan tilaisuutta puhua sinun kanssasi, sillä…"
"Ja tämä saattoi minut aina niin murheelliseksi", keskeytti Amanda, "sillä minä luulin teidän olleen suutuksissanne minuun siitä, että minä tulin perässänne mihin te menitte."
"Luulitko sinä sitä, pikku hupakko?" soperteli presidentti, pitäen kätensä hänen soman leukansa alla.
"Mutta vastustamatoin voima veti minua teihin, ja minä elin alati siinä toivossa, että te kerran tuntisitte minut jälleen."
"Tämä toivo ei sinua pettänyt… Monta kertaa ajattelin minä sinua, kaunis ystäväni… Kun minä sitten kesän kuluessa useita kertoja tapasin sinut torilla, oli minun vakaa päätökseni jollakin tavalla saada kohdata sinua ja jutella sinun kanssasi… mutta minun vaimoni… tuo ijankaikkinen mustasukkaisuus… Varo, ett'et koskaan tule mustasukkaiseksi ihana tyttöni! mustasukkaisuus on rakkauden tytär sanotaan; mutta kuinka voi niin kauniilla äidillä olla niin ruma tytär!"…
Amanda punastui, sillä hän tuli silloin ajatelleeksi Gustafiansa ja rukoili sydämessänsä Jumalaa varjelemaan hänen rakkauttansa niin rumalta tyttäreltä.
"Mutta, Jumalani, sinun läsnaollessasihan unohtuu kaikki!" huudahti presidentti, "olenhan minä unohtanut kysyä sinulta sinun nimeäsikin."
Taaskin pilvi Amandan taivaalle. Hän oli siis unohtanut tämän nimenkin.
"Amandahan minun nimeni on", vastasi hän alakuloisesti; "minä olen
Amanda, minä!"