"Vanhempieni!" kertoi hän milt'ei kirkaisten ja hypähtäen pois hänen sylistänsä.
"Niin, mikä heidän nimensä on?"
"Te… te ette siis tiedä… te ette siis tunne… te"…
"Vai niin, he ovat kuolleet?… sitä parempi olin minä sanomaisillani, sillä siten saan minä… Mutta mikä sinua vaivaa?… kuinka kalpeaksi sinä tulet, suloinen tyttöseni!"
Amanda oli syössyt laattialle ja seisoi nyt liikkumattomana ja vaaleana kuin marmoripatsas, tuijottaen presidenttiin.
"Pelkäätkö sinä? onko sinulla keitään muita sukulaisia, joita sinä pelkäät?" jatkoi presidentti; "älä ole levotoin heidän vuoksensa… kyllä me toimitamme niin, ett'eivät he saa mitään tietää."
"Mitä eivät he saa tietää?" tankkasi tyttö ja hänen lämmintä sydäntänsä alkoi paleltaa kuolettavan aavistuksen valtaamana.
"Noh, ymmärräthän sinä, tiedän ma, että täydymme olla varovaisia… Meidän tuttavuuttamme täytyy pitää salassa ja meidän rakkautemme tulee sitä"…
"Minä en ymmärrä, mutta"…
"Puhelkaamme avosydämisesti… Näetse, minä olen naimisissa, kuten sinä hyvin tiedät… minun avioliittoni, joka ei perustunut rakkauteen, on ollut onnetoin… nuot neljätoista raskasta vuotta, tyttöseni, olisivat murtaneet minut, jos ei minulla olisi ollut rautainen terveys ja miehekkyys, joka… Minä olen tosin lähes neljänkymmenen vanha, mutta paljon karskimpi kuin moni kolmenkymmenen ijällä; se on seurauksena hyvin käytetystä nuoruudesta… Minun vaimoni ei voi elää kau'an, ja silloin, jos sinä olet pysynyt minulle uskollisena, Amandani… kuka tietää niin tarkoin… sinä voisit tulla presidentin vaimoksi… Saisit ajaa minun suurissa juhlavaunuissani minun rinnallani, kuu minulla on kunniamerkit rinnassani ja sulalla koristettu hattu päässäni… sinä tulisit esitellyksi hovissa… sinä tulisit siellä tähdeksi ensimäisestä suuruudesta… Mutta kaikki riippuu tietysti siitä, että sinä rakastat minua ainoastansa minua, ymmärrätkö sinä?… Tullos nyt!… tässä on minun polveni, sinä suloinen olento!"