"Enkö saa juosta hakemaan lääkäriä?"
"Mene! mene, vaimo!" ärjyi makaava ja pudisti mummolle kättänsä; "menkäätte hiiteen!"
"Herra Jumala! nyt rupeaa hän varmaankin taas hourailemaan!… tuo hyvä, hiljaisluontoinen sihteeri!" valitti huoneen siivoojatar, mennessänsä huoneesta.
Vähintänsäkin tunnin ajan oli huoneen yksinäinen asuja maannut vuoteellansa, kun ovella syntynyt kolke taaskin häiritsi häntä.
"Kuka siellä nyt taasen on!" huudahti hän nousten samassa puoliväliin istuvallensa.
"Nyt taasen!" kertoi muuan ääni ovella; "se olikin juuri oikea sana, se… Jos minulla olisi ollut saappaat jalassani, olisi ne jo aikoja sitten olleet kuluneet teidän takianne… Minä olen eilen ja tänään juoksennellut kuin kahvimummo pitkin katuja ja ikäänkuin linnan-kansliapalvelija kulkenut ylös ja ales näitä kirottuja portaita… Onneksi olin minä avojaloin, ennenkuin lähdin juoksentelemaan, ja minun jalka-anturani kestävät vielä, sillä isä Jumala on sittenkin parhain suutari."
Alm tunsi vihdoinkin kuumetautiharson lävitse, joka himmensi hänen silmiänsä, Skinnarvik'in maisterin.
"Eilen, kun minä aijoin puhua teidän kanssanne, makasitte te kuumetaudissa ja hourailitte", jatkoi maisteri; "tänään, kun minun täytyi puhua teidän kanssanne, olitte te juossut ulos… Onnettomuus tulee harvoin yksinänsä, sanoi tyttö, kun sai kaksoset."
"Mitä sinä tahdot?"
"Herra! miten olette te seuranneet sen pienen jalan jälkiä?" kysyi kerjäläinen, puoleksi nuhdellen, puoleksi ivaten.