"Kauppaneuvoksen poika, herraseni!… Isä rakastaa kiiltävää kultaa ja haalii sitä… poika rakastaa ihania impiä ja haalii niitä… kulta kuin kulta, vaikka toisessa on rahakuva ja toisella on kyyneleitä… Piru tienne kumpiko on pahin?"
"Siis Amanda rakasti häntä!" huokasi kamarikirjuri; "mutta… minne on hän vienyt tytön?" lisäsi hän milt'ei mylvien ja puhalsi pistooleihin sekä tutki sormellansa sapelinterää.
"Lapsuudessani", vastasi kerjäläinen taistellen lempeämpää liikutusta vastaan, joka uhkasi päästä voitolle, "lapsuudessani ei ollut enempää kuin seitsemän penikulmaa Tukholman ja Asplundan välillä… Monta kertaa matkustin minä nämät seitsemän penikulmaa äi… äitini kanssa… Hän hoiteli minua aina, ett'en olisi vilustunut tällä pitkällä matkalla, sillä minä olin parempain ihmisten lapsi, ja parempain ihmisten lapset ovat aina niin arkoja ruumiiltansa.
"Sitten tuli aika, jolloin matka Asplundan ja minun välilläni muuttui yhä pitemmäksi, vaikk'en jalallanikaan astunut Tukholmaa edemmäksi… Se oli kohtalo, herra, joka mittasi tien uudestansa ja muutti penikulmanpaalut äärettömän kauaksi toisistansa… Mutta minä luulen, että muille ihmisille, jotka matkustavat sitä tietä, on maamittarin laskut vielä samat kuin ennenkin… Ainoastansa minulle on… Ah, se pieni, vihriäinen haka!… se avara piha monine kukkinensa!… se"…
Maisteri vaikeni ja kääntyi äkkiä poispäin. Lapsen muistot olivat saaneet vallan kerjäläisen kurjuudesta.
"Se pieni vihriäinen haka tulee muuttumaan punaiseksi verestä!" houraili Alm, vieden kätensä kuumetaudista polttavaan otsaansa; "ja se avara piha monine kukkasinensa tulee löyhkäämään kuusen havuilta ja ruumiilta!… pois, etsimään tyttöä!… ja häntäkin!… pois, pois!"
"Niin, pois!" kertoi kerjäläinen, heräten uuteen eloon; "minä lähden myöskin, herra! minä tulen mukaan, sillä paha sää on tulemassa, myrsky alkaa nousta!"…
Seitsemästoista luku.
Aurinko menee mailleen.
Saariston raikkaat tuulet ja vilkkaat aallot riensivät Asplundan vihriäistä mannerta kohden leikkimään iltaleikkiänsä lehtojen suhisevain latvain ja rannikkojen tuoksuvien kukkaisten kanssa, ennenkuin aurinko meni mailleen ja yö kuvaeli kuolon lepoa.