Kerran pysähtyi tyttö levottomassa käynnissään ja kohousi varpaillensa. Sitten lähestyt hän varjon kepeillä askelilla avattua akkunaa ja pysähtyi siihen kuultelemaan.
Mitä kuulteli hän?
"Niin oli, kuin minä sanoin", kuului eräs vaimon ääni läheltä akkunan alta; "täällä pitäisi oleman ne kauniimmat ruusut… joudu poimimaan niitä!"
"Kaiketi pitää meidän kiirehtimän", vastasi eräs miehen ääni; "mutta me ennätämme kyllä saada reilaan, sillä kaikki ihmiset puuhaavat paviljongin kanssa ja sitäpaitsi kuluu hetki aikaa ennenkuin luutnantti palajaa anssarista."
"Mitä on hänellä siellä tekemistä?"
"Kauniimpain viinirypäleiden valitsemista ja ananaspuiden paljastamista… kauniille pitää kaunista olla, ymmärrättehän… niin on laita ylhäisten hääkemuissa… Ha, ha, haa!"
"Ha, ha, haa!" kertoi vaimo; "mutta, Blom-hyvä, mistä löysi luutnantti tuon nuoren kauniin tytön?… Luutnantti on tosin suurin tytöstäjä, kuin ajatella voi… minä juuri ihmettelen monesko järjestyksessä tämä hento tyttö nyt mahtane ollakaan, sadas, vai sadasensimäinen."
"Legio, sillä he ovat monet", vastasi mies yhä kestävällä hilpeydellä.
"Noh, kuinka tuli hän ottaneeksi tämän mukaansa maalle?"
"Vähää ennen kuin meidän piti lähteä Tukholmasta ennen edellä puolen päivää ja juuri kuin minä ajoin vaunut portin eteen, nä'in minä luutnantin tulevan kadulla tuon mamsellin kanssa, joka oli sangen vaalean ja itkuisan näköinen… Autettuaan hänet vaunuihin ja nostettuaan ylös kuomin, vei hän minut syrjään ja kuiskasi näin: 'piru sinut vie, jos annat yhdenkään ristityn ihmisen aavistaa, että minulla on tyttö vaunuissa, etkä saa mainita siitä isällenikään!"