"Minäpä luulin, minä, että kauppaneuvoskin palajaisi Tukholmasta", muistutti vaimo.
"Ei, hän viipyy ensi viikkoon, ja kiitä Jumalaasi, jos hän sittenkään tulee tänne maalle."
"Noh, ja sitten lähditte te Tukholmasta?"
"Niin, ja se kävi tuulen nopeudella, seitsemän penikulmaa seitsemässä tunnissa. Me tuskin maltoimme syödä päivällistäkään."
"Entä herrasväki vaunuissa?"
"Sielläkös oli hyväilemistä ja kuhertelemista, tiedättekö… hiton kaunis hän on, ja jota etäämmäksi me pääsimme Tukholmasta, sitä iloisemmaksi hän muuttui."
"Noh, entäs sitten?"
"Tultuamme iltapuoleen Säbyhyn nousi luutnantti vaunuista ja sanoi minulle salaisesti: 'Blom, juokse ha'an poikki oikotietä Asplundaan, että ennätät sinne meidän edellä; mutta nähdessäsi meidän tulevan juokset sinä meitä vastaan ja kerrot ääneen, että minun vanhempani ovat matkustaneet pois jäljestäpuolenpäivänä jonkin naapurin luokse, mutta että he palajavat pian takasin."
"Hänen vanhempansa!… mitkä vanhemmat?"
"Luutnantin isä ja äiti, ymmärrätte!"