Tässä asemassa viipyi hän hyvän aikaa; mutta vihdoin nousi hän seisomaan ja katseli suoraan eteensä. Tuo mieletöin hymyily oli kadonnut hänen huuliltansa ja hänen silmänsä alkoi leimuta kirkkaalla loistolla ja heleämpi väri valui hänen poskillensa. Hänen kasvonsa eivät enään olleet heikon, kärsiväisen tytön: ne olivat ylpeän, vaikka syvästi loukatun naisen.
Vihdoin ojensi hän oikean käsivartensa auringon sädettä kohti, joka uudestansa oli lentänyt kuusen latvan lävitse hänen vastaansa. Auringon lapsi hyppäsi hänen kädellensä, kiipesi käsivartta myöten ylös hänen kasvoillensa ja viipyi siinä, lepäsi siinä.
Tällä hetkellä näytti tuo nuori tyttö ikäänkuin kirkastetulta; mutta seuraavassa silmänräpäyksessä ei häntä enään ollut akkunassa.
Yhdeksästoista luku.
Myrsky pääsee valloilleen.
Puoli tuntia tämän jälkeen palasi tuo Asplundan uljas perillinen puutarhasta ja astui sisään kaarreportista. Nopein askelin riensi hän pitkin leveöitä mosaikkiportaita ja kiiruhti alimaiseen huonekerrokseen.
Hänen kasvonsa ja ryhtinsä vetivät muutoin vertoja ainoastansa sankarille voittamansa tappelun jälkeen.
Kuljettuansa pitkän jonon komeoita syrjähuoneita, vierashuoneita ja saleja, pysähtyi hän vihdoin erään suljetun oven eteen, jolle hän hiljaa ja hymyillen naputti.
Koska ei vastauksen merkkiäkään kuulunut sisäpuolelta, rohkeni hän koskettaa ovea rystysillänsä vaikka yhtä huonolla menestyksellä.
Mutta mitä ei sormi eikä rystyt saa aikaan, vaikuttaa epäilemättä tuo vastustamatoin ääni ja mikä onkaan vastustamattomampi kuin onnellisen rakastajan ääni?