Holvioikeus.
"Sen saaren koillisella rantamalla, jonka huipulta Ruotsin Gibraltar, tuo valtava Karlsten'in linna, ylenkatseella silmäilee merta ja saaristoa, on joukko epäsäännöllisesti puutarhain ja kallioiden välissä sijaitsevia huoneita. Tämä on tuo mainio Maarstrand, Ruotsin enin käytetty kylpylaitos ja merikaupunki y.m. mutta valitettavasti kaupunki, jonka voi sanoa elävän ainoastansa menneissä ajoissa."
Näin alkaa Axel Emanuel Holmberg huvittavassa teoksessansa "Bohusläänin historia ja kertomus", kuvaelman Maarstrand'ista, jonka jälkeen seuraa järjestyksessä kertoelma itse linnasta, saaren peljätystä valtiattaresta, seuraavalla alkulauseella:
"Maarstrand'in kaupungin laitapuolella kohoavat saaren korkeimmalta kukkulalta nuot suhdattomat ainejoukot vankasta Karlsten'in linnasta, joka on rakennettu 90:stä 150:n jalan korkeuteen veden pinnasta. Siinä 60 jalan korkeuteen ulottuvilla, mahdottoman suurista harmajakivilohkareista rakennetuilla, muureillansa ja alkupaikasta yli 130 jalan korkuisella torniltansa tarjoaa tämä linna sekä suhdattomilla muureillansa ja vallitsevalla asemallansa mitä suurenlaatuisimman näyn, miltä taholta sitä vaan tahtookin katsella. Linnan ympäri johtava kiertokatu eli salatie on paikottain porattu vuoreen aina 35 jalan syvyyteen, ja mihin siinä vaan kääntyykin, näkee kuoleman kivääri- ja tykkiluukkujen alati avonaisista Argussilmistä, jotka vakuuttavat viholliselle tämän tien olevan suorimman ijankaikkisuuteen."
Mutta Karlsten'in linnan tarkoitus ei ole ainoastansa jokaisen vihollisen peloittaminen ja rankaiseminen, joka olisi kylläksi rohkea tahi kyllästynyt elämäänsä, halutakseen lähestyä noita alastomia kalliorantoja, joita vastaan aallot ja myrskyt voimatoinna riehuvat, se on myöskin jo kau'an aikaa ollut törkeimpäin pahantekijöiden säilytys- ja rangaistuspaikkana.
Näitä säilytetään seitsemässä holvissa, jotka ovat kosteat ja terveydelle haitalliset sekä puuttuvat valoa ja riittävää ilmavaihtoa, mutta kussakin on kaksi osastoa, jonka ohessa vangit heidän luotettavaisuutensa ja käytöksensä mukaan ovat jaetut kahteen vankitarhaan, joka Vähäpätöinen luokitus tuottaa sangen vähän tahi ei ensinkään sitä hyötyä, jota sillä on tarkoitettu. Miestappajan ja esimiehen loukkaajan y.m. täytyy täällä välttämättömään oleskella varkaiden, rosvojen ja muiden joukossa, joiden tehdyt rikokset ilmaisevat paljon suurempata siveellistä turmiota kuin edellisten.
"Jokaisen vangin ylöspito", seurataksemme äsken mainittua kertomusta, "maksaa valtiolle noin 75 riksiä pankossa, jonka edestä se saa korvauksen käyttämällä vankeja linnatyöhön. Tähän käytetään vuosittain keskimäärin 116 vankia, jotka tekevät työtä noin 12 hetkeä päivässä suvella ja 5 hetkeä talvella. Kohteleminen on niin lempeä, kuin asianhaarat ja varovaisuus sallii, ilman että vielä kuitenkaan ollaan opittu noudattamaan niitä aikakautemme mietteitä, jotka vaativat hemmoittelemaan konnia ja rosvoja, jotka vaarallisempina ja kesyttämättömimpinä kuin petoeläimet aina ovat Valmiit vähintäkään syyttä työntämään murhapuukon lähimäisensä sydämeen, josta Karlsten'in linnanoikeuden pöytäkirjat ilmaisevat varsin monta todistusta. Se käsitys, joka yleisöllä tavallisesti on tuosta kauhistavasta 'Maarstrand'issa istumisesta', on aivan väärä. Vangit saavat täällä nauttia kaikkia niitä etuja, joita joku heidän asemassansa voi toivoakaan. Heidän työnsä ei ole raskaampaa, kuin että kuka vapaa mies tahansa ottaisi sen tehdäksensä tavallisesta päiväpalkasta. Jos he rikkovat itsensä tahi sairastuvat, on lääkäri silmänräpäyksessä heidän luonansa. Ruoka on sekä ravitseva että riittävä, ja monella kymnaasitalojen haltijalla Tjörn'issä ei ole suven aikana niin hyvää ravintoa kuin näillä. Sopivaa seuraa ei myöskään puutu, eikä huvituksistakaan ole puutetta. Sanomalehtikirjallisuuttakin tietävät he hankkia itsellensä. Jos heillä on taitoa, voivat he kaikenlaisten teosten valmistamalla hankkia itsellensä sangen hyviä tuloja, jotka annetaan vankeuslaitoksen johtokunnan hoidettaviksi. Silmällä pitäjiltänsä eivät he kärsi minkäänmoista loukkausta, joll'eivät he rikoksillansa te'e itseänsä sitä ansainneeksi. Jos he taas tekevät rikoksia, rangaistaan heitä täällä raipoilla, pimeällä kopilla tahi rautakahleilla, mutta ainoastansa linnanoikeuden tutkinnon ja päätöksen jälkeen. Vaikka ovatkin tuomitut elinkautiseen vankeuteen, on heillä kuitenkin varmaa toivoa päästä 8 tahi 10 vuoden hyvän käytöksen perästä vapauteen. Heidän tilansa ei siis suinkaan ole niin säälittävä kuin tavallisesti luullaan, erittäinkin jos mietitään, että nämät ovat sakka yhteiskunnan heittiöistä. Terveydelle haitalliset säilytyshuoneet ja liian niukka vaatetus en lähin menetettyä vapautta ainoa paha, josta näillä onnettomilla on valittamisen syytä."
Eräänä syysyönä, monias vuosi Asplundan herraskartanossa, Roslagissa, sattuneiden tapahtumien jälkeen, esiintyi yhdessä noista seitsemästä vankiholveista Karlsten'in linnassa kohtaus, joka, vaikk'ei se ollutkaan harvinainen niiden joukossa, jotka näissä holveissa asuvat, kuitenkin näyttää kaikista asian tuntemattomista sangen oudolta ja kamalalta.
Kostealla maapermannolla kysymyksessä olevassa holvissa seisoi noin kolmekymmentä vankia puolipiirissä erään vangin edessä, joka oli istautunut ylösalasin käännetylle sangolle. Lähin ja kummallakin puolella häntä, joka yksinään oli istuvallansa, seisoi kaksi henkilöä, pitäen kumpikin sytytettyä kynttiläänsä, jotka valaisivat tuota kamalata näkyä.
Hän, joka istui, oli holvin vapaaehtoisesti valittu päämies. Joka holvissa valitaan senlainen, ja tällä on suuri vaikutusvalta toisiin. Suljettuina pois yhteiskunnasta, järjestävät vangit yhteiskunnan keskuudessansa lakiloilla, joiden edessä Drako'kin olisi hätkähtänyt.