"Mutta", jatkoi päämies, "mutta koska valkoinen repo oikeuden edessä on pudistanut nyrkkiänsä syyttäjälle ja kohdellut tätä loukkaavilla lauseilla ja sen ohessa on häväissyt korkean hovioikeuden arvollisuutta syyttäessään oikeutta osallisuudesta häntä vastaan tehtyyn liittoon, pitäisi hänet neljännessä luvussa säädetyn lain määräyksen nojalla tuomittaman kurkistamaan ulos [kuolemaan]; mutta koska valkoinen repo on tähän saakka tehnyt itsensä tunnetuksi kaikin puolin nuhteettomasta ja kunniallisesta elämästä, vapautetaan hän kuoleman rangaistuksesta, jonka tähden hän tällä kertaa pääsee kosimasta leskeä [syleilemästä hirsipuuta]; vaan koska senlainen rikos, jos se jätettäisiin sillensä ja rankaisematta, voisi ennemmin tahi myöhemmin matkaan saattaa meidän pyhinä pidettäviksi vannottujen lakiemme peruuttamisen, josta vihdoin olisi koko meidän yhteiskuntamme kumoaminen seurauksena; siis ja sen nojalla, mitä viidennessä luvussa esimiehen loukkaus-rikoksesta määrätään, julistetaan hän velvolliseksi kärsimään holvirangaistuksen, hänelle kuritukseksi ja muille varoitukseksi ja tämä oikeudella, kuten kuninkaallinen hovioikeus kirjoittaa."
Kauhistuksen huuto tuomitun huulilta seurasi tätä tuomiota ja paheksumisen sorinaa kuului joka haaralta ko'olla olevilta, joka näytti osoittavan että tällainen armahtaminen pidettiin paljon ankarampana kuolematakin.
"Minun sydäntäni kirvelee, mutta oikeuden pitää mennä menoansa", lausui puheenjohtaja liikutetulla äänellä.
"Ei, ei!" huusivat muutamat muut äänet. "Väärin! laittomasti!" huusivat toiset.
"Lapseni", huokasi puheenjohtaja; "ei kukaan kärsi kovemmin kuin minä, ja minä tahtoisin ennemmin tulla kutitetuksi piipunpuhdistajalla [lyödyllä puukolla] kuin julistaa senlaisen tuomion… mutta tuomio pitää pantaman täytäntöön; tuokaat siis turkkuri [raippaaja] esille!"
Eräs vanki, joka tämän käskyn kuultua astui joukkoon, laahaten pitkää köyttä jäljessänsä, laski kätensä tuomitun olkapäälle.
"Auttakaa, auttakaa! toverit!" huusi tämä ja koetti vapauttaa itsensä tuosta suomattomasta kädestä; "päämies on aina vetänyt yhtä köyttä kivikauriin ja rääsynkerääjän kanssa minua vastaan siitä syystä, että minä aina olen pitänyt heitä silmällä, sillä yhä on heillä kuisketta keskenänsä, ja minä olen kau'an huomannut heidän hankkivan jotakin, mitä eivät tahdo ilmaista meille muille… He pelkäävät minua ja sentähden hankkivat he minun turmiotani… pelastakaa minut, toverini!"
"Onnetoin veli!" surkutteli päämies yhä lempeydellä; "se koskee minuun kovin, olen minä sanonut, mutta oikeuden pitää menemän menoansa."
Tuo yleinen nurina tuomion yli, päinvastoin että olisi asettunut päämiehen lempeästä puhuttelemisesta, sai yhä enemmän uhkaavan luonteen.
Päämies nousi istuimeltansa ja, heittäen ympärillensä uhkarohkeita silmäyksiä sekä heiluttaen puupalikkaa päänsä yli, korotti hän nyt äänensä: