Neljänneksen tuntia holvioikeuden istunnon jälkeen olivat kynttilät sammutetut, ja nuot kovat kuorsnaamiset holvin joka taholla ilmaisivat unen rauhan laskeuneen holvin asujanten yli.
Silloin nousi mestattu ylös siltä paikalta, johon hän rangaistuksensa jälkeen oli laahattu, ja ryömi käsin sekä jaloin nukkujien patjoin välitse, kunnes oli tullut erään ylimpänä olevan patjan luokse.
"Mylläri, nukutko sinä?" kysyi hän kuiskaten ja siveli toisella kädellänsä erästä isoa ruumista.
"En, minä makaan ja kuultelen miten valkoinen repo ähkii tuonnempana", vastasi kysytty yhtä hiljaa: "noh, kivikauris, mitenkä on niskaluusi laita?"
"Sinä uhkasit kuin väkivasaralla, mutta löit kuin kärpäsen siivellä… kiitos ja kunnia siitä, veli Broms… sitä voi nimittää sormien väliinpistämiseksi."
"Mutta kuinka saattoi Olsson, joka on meidän ystävämme, syyttää sinua leipien ottamisesta?"
"Hänen täytyi tehdä se pakosta, sillä useat näkivät sen, muiden joukossa valkoinen repokin, ja kaikki toivoivat minulle hyvää, kuten tiedät."
"Mutta missä sinun silmäsi oli niitä näpistäessäsi, Frisk-hyväni?"
"Ne näyttivät minusta selvään muita isommilta."
"Umpisilmä! älä unohda, että niiden hampaankoettelijain, joita me etsimme, pitää olla puolta tuumaa muita pitemmät… pidä siis tästälähin tirkistimesi paremmin auki!"