"Ole Vakuutettu siitä!"
"Luuletko valkoisen revon kestävän koko yön?" kysyi mylläri.
"Hän on sitkeähenkinen kuin angerias… minulla olisi hyvä halu häntä armahtaa."
"Millä tavoin?"
"Jos minä kuristaisin häntä moniaan kerran kurkusta, vai mitä siitä arvelet?"
"Ei se käy… sinun armeliaisuuttasi voitaisiin käyttää väärin… Anna hänen siis ähkiä rauhassa, sillä kyllä hän on saanut sen verran, ett'ei hän hopussa nuuski meidän jälkiämme, kuten hän tähän saakka on tehnyt… Kahdenkymmenen neljän tunnin kuluttua toivon henkivämme toista ilmaa kuin se, jota Karlsten'issa tarjotaan."
"Ah, kuinka tulee olemaan suloista saada elää Vielä kerran maailmassa", lausui kivikauris.
"Vaiti ja mene makaamaan!" käski päämies; "äläkä unohda herätessäsi pitää päätäsi nyökässä, ikäänkuin olisit niskaluitta syntynyt… muuten voisivat menettää luottamuksensa minun käsivoimiini, ja sen vireillä oleminen on minulle tarpeellista kumminkin niin kauan, kuin minä asun Maarstrand'issa… Hyvää yötä, kivikauris!"
"Hyvää yötä, mylläri!"
Sitten hiipi mestattu takasin entiselle paikallensa ja laskeutui makuulle, pian olivat kaikki nukuksissa paitsi hirtetty, jonka valittava ääni kuului nukkuvien kuorsnaamisen ja hiirien vikinän yli tuossa hirveässä luolassa.