Kahdeskymmenesensimäinen luku.
Kapina.
Seuraavana puolipäivänä, tahi n.s. päivällisen ajalla, olivat kaikki vangit tavallisuuden mukaan ko'olla kummassakin vankitarhassa. Suurimmassa niistä, jossa olivat törkeimmät pahantekijät, noin satakunta luvultansa, seisoi mylläri, joka päämiehenä viime yönä oli käyttänyt lakia ja oikeutta tavalla, jonka jo tunnemme.
Mylläri oli salaisessa keskustelussa kivikauriin kanssa, sillä he vilkuivat, kuiskaen toisillensa, molemmille puolillensa vakuudeksi, ett'ei kukaan kuunnellut heidän puhettansa tahi pitänyt heitä silmällä.
"Katso tarkkaan", kuiskasi mylläri, "ja jos huomaat joitakuita, jotka ovat puolen tuumaa tavallista pitemmät, niin kaappaa ne… mutta älä menettele yhtä kömpelösti kuin eilen, sillä sitten en enää voi sinua auttaa."
"Ei ole pelkäämistä", vastasi kivikauris, "sillä valkoinen repo ei ole tarhassa tänään ja hän on ainoa, jota minä pelkään, sillä hänellä on silmät kuin kissalla pimeässä."
"Oli silmät, aijoit kai sanoa", oikaisi mylläri, "sillä nyt ei hän suurin kurkistele."
"Niin, niin, kylläpä se niin on."
"Hän oli puolikuolleena tänä aamuna… oletko kuullut hänestä mitään jäljestäpäin?"
"En, mutta minä kuulin lääkäriltä hänen olevan henkitoreissansa."