Vaeltaja kopeloitsi porttia, joka silloin helposti aukeni. Ehtineenä ahtaasen etehiseen, kohtasi vierasta eräästä ra'ollaan olevasta ovesta tuleva valonsäde. Hän aukasi oven ja astui kurjaan huonehökkeliin, jonka tummista, paljaista kalkkiseinistä johtoputket siellä täällä pistäysi näkyviin.
Hökkeliä valasi pitkällä karrella palava kynttilä, joka oli pullossa eräällä pöydällä ruis- ja vehnäleipäpalojen seassa, joiden joukossa myöskin paperilla oli voiklimppi ja puoli suolaista silliä. Eräs toinen pullo, sisältävä jotakin, joka näytti paloviinalta, seisoi laattialla lähellä pöydänjalkaa.
Toisella puolen pöytää ja kasvot käännettyinä oveenpäin istui muuan olento kuihtuneilla, vaikk'ei inhoittavilla kasvoilla, jonka silmät kiiluivat erinomattain vilkkaina syvistä kuopistansa. Tämä asukas, jonka puku oli sopusoinnussa törkeän asumuksen kanssa, näytti halukkaasti ahmivan itseensä mitä pöydällä oli.
"Onko tämä Jörgen'in talo?" kysyi vieras, joka ei ollut kukaan muu kuin meidän kamarikirjurimme.
"Aivan oikein", vastasi isäntä, nousematta paikaltansa, "tässä on palatsi ja tuolla vieressä on istutusmaa… oivallinen tilus, vai mitä herra arvelee?"
"Täälläkö Broms asuu?"
"Täällä!"
"Ehkä olette te se, joka…"
"Jokako on Broms?" [Broms merkitsee: paarma] keskeytti isäntä; "en, minä olen vaan pelkkä kärpänen, minä… Broms asuu täällä yläkerrassa niin… paremmat ihmiset asuvat aina yläkerrassa… niin, niin, sanoessani paremmat ihmiset, en tällä aina tarkoita rehellisiä ja sivistyneitä ihmisiä, sillä sellaisia löydetään joko alikerroksissa tahi ullakoissa."
"Kuka te sitten olette?… mitä te työskentelette?" kysyi Alm, jota tuo kummallinen olento, jolla tässä ruumiintapaisessa pääkallossa oli niin vilkkaat silmät ja niin terävä kieli, alkoi huvittaa.